Työntekijät tutuksi: Sirpa Malin

Seuraavaksi seurakuntamme työntekijöitä esittelevässä sarjassa esittäytyy toimistosihteerimme Sirpa Malin.

Haastatteluun saapuu innostuksesta säteilevä Sirpa. ”No kun tämä hengellinen osuus toimenkuvassa innostaa!”, hän huokaisee hymyillen. Ilo on helppo ymmärtää, kun seurakuntamme toimistosihteerin tehtävissä vuodesta 2013 toiminut Sirpa alkaa purkaa auki elämänsä tarinaa.

Sirpan työhön toimistolla kuuluu monipuolisia hallinnollisia tehtäviä. Häntä innostaa olla Jumalan käytössä ja mukana työssä. ”Sytyttää, kun aina tuntuu, ettei itsellä ole sanottavaa, mutta Jumala aina antaa ajatuksia. On ihanaa olla ja unohtaa oma itsensä – saa tuoda Jeesusta esille”, Sirpa kertoo. Neljän täysi-ikäisen lapsen äiti, kolmen lapsenlapsen mummo ja yhden miehen puoliso on kulkenut vaiheikkaan matkan tähän hetkeen.

”En tiennyt, kuka olen”

”Viihdyn tosi hyvin omissa ajatuksissani. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa, se on se tärkein palautumiskeino. Toisaalta tykkään hirveästi ihmisistä ja menen yksittäisiinkin kohtaamisiin sydän mukana”, Sirpa kuvailee luonnettaan. Hän rakastaa ihmisiä ja ihmisten kohtaamista, ja pitää tärkeänä jokaisen ihmisen hyvää ja kunnioittavaa kohtaamista.

Sirpa oli naimisissa lastensa isän kanssa lähes kymmenen vuotta. Syystalvella 1998 juuri ennen jäiden tuloa suruviesti saavutti Sirpan – verkoille lähteneet appivanhemmat olivat löytyneet hukkuneena Keiteleestä. Tapahtuma järkytti. Samaan aikaan elämä puolison kanssa alkoi lähestyä päätepistettä. Sirpa mietti monta kertaa, että elämä voi loppua milloin vaan – onko tässä kaikki, mitä voin antaa lapsilleni? Enkö pysty tarjoamaan heille mitään parempaa?

Eron tultua elämä jatkui ja Sirpa päätyi seitsemän vuoden avoliittoon, jossa koki henkistä väkivaltaa. ”Elin maailman tavoin, elämä alkoi tuntua tyhjältä ja olin henkisesti väsynyt”, Sirpa kuvailee. Eräältä kauppareissulta palatessaan hän rukoili, että jos Jumala olisi olemassa, voisiko tämä auttaa häntä.

Avopuoliso oli tehnyt Sirpalle vanhasta Audista hyvän auton, josta tuli hänelle tosi tärkeä. ”Mietin, että jos laitan tämän myyntiin, mulla menee kaikki. Se oli tosi vakava hetki. Olin ajatuksissani ja naurahdin itsekseni, että mikä ’kaikki’, kun eihän mulla ole mitään, antaa mennä vaan”, Sirpa muistelee. Hän laittoi auton myyntiin illalla ja aamulla sille jo oli ostaja, Toni Vaasasta. Heidän soitellessa autosta kävi ilmi, että Toni on uskossa. Sirpa tuolloin tokaisi ostajaehdokkaalle, että ”jos osaisin olla kateellinen, tuosta sun uskosta olisin kateellinen”.

”Vain minä ja Jumala”

Hieman myöhemmin Sirpa kysyi eräissä häissä kohtaamaltaan papilta, miten Jumalan voi löytää. Pappi vastasi, että Jumala kyllä kuuli tuon. Oudolta kuulostanut vastaus mietitytti Sirpaa monta päivää. Samalla hän alkoi tuntea suurta sisäistä halua lukea Raamatun, eikä sitten juuri muuta tehnytkään.

Syksyllä 2006 Sirpa kävi kaksi kertaa ehtoollisella Laukaan kirkossa. ”Oli kuin vesihanat olisi avattu silmistä, kun polvistuin alttarille ensimmäisen kerran”, hän kertoo. Toisella kerralla kotiin palatessa Laukaan ja Vihtavuoren välillä tapahtui jotain – ”tajusin tulleeni juuri uskoon, vain minä ja Jumala”.

Ensimmäisenä uutisen kuuli mummo. Muutaman viikon päästä mummo halusikin ostaa kasteelle aikovalle Sirpalle ristin. Sirpa poltti vielä tuolloin tupakkaa ja koki, ettei voi mennä ostoksille näin. Hän polttikin siltä seisomalta putkeen useamman tupakan ja jätti loppuaskin matkalla johonkin roskikseen. Siihen jäi tupakointi.

”En ollut osannut ihmisiin luottaa, mutta Jumala sen tiesi. Hän sai mun luottamuksen heti, en kyseenalaistanut yhtään”, Sirpa sanoittaa tunteitaan. Hän koki myös Jumala auttavan irrottautumisessa vaikeasta ja tuhoisasta parisuhteesta. ”Minulla ei ollut kuin negatiivista itsetuntoa, ei minulla olisi ollut voimaa päästä narsistisesta tyypistä eroon”, Sirpa toteaa.

Ensimmäiset vuodet uskossa hän sai olla Jumalan hoidossa, ”ihan pumpulissa”. Sirpa ikävöi yhä niitä aikoja, jolloin yhteys Jumalaan oli jatkuvasti auki ja niin lähellä, että tuntui enemmän kuin perheenjäseneltä.

”Sain tulla kotiin”

Pitkien polkujen jälkeen uskoontulon prosessi oli nopea. Sen jälkeen Sirpa joutui vielä odottelemaan kolme pitkää kuukautta kasteelle pääsyä ja ehti lukea Raamatun kokonaan siinä välissä.

Tie Jyväskylän helluntaiseurakuntaan oli luonteva. Oma isä oli jo seurakunnan jäsen ja tämä tuntui Sirpallekin kotiseurakunnalta. Myös silloisen johtavan pastorin Vesa Pylvänäisen kanssa löytyi sopiva huumorin sävy. Sirpalle oli jäänyt entisten appivanhempien hukkumiskuolemasta kammo ja hän kyseli arastellen Vesalta upotuskasteesta ja siitä, kauanko veden alla pitää olla. Tähän Vesa oli todennut, että ”se riippuu sun syntien määrästä”.

Sirpa kertoo löytäneensä oman elämänsä ja sen, kuka hän oikeasti on, seurakuntayhteydessä ja saadessaan kasvaa uskossa. Hän tykkää pohtia asioita ja kuvaa itseään päättäväiseksi, lujaksi ja empaattiseksi. ”Joskus ajattelen ehkä liikaakin toisia ja mikä heille on parasta. Opettelen tunnistamaan, mikä on omalla vastuullani ja mikä ei”, Sirpa kertoo.

Kaiken jälkeen Sirpa ei antaisi eletystä elämästään mitään pois. ”En se olis minä nyt tällainen kuin oon ilman niitä vaiheita”, hän virkkoo. Vaikka reilut 18 vuotta yksinhuoltajana olivat myös rankkoja, aikaansa lasten kanssa kotona hän kuvailee ihanaksi. Sirpa nautti mahdollisuudesta viettää aikaa lasten kanssa vaikkapa retkeillen tai askarrellen. Mummo oli Sirpalle tärkeä henkilö ja hyvä suhde häneen tarjosi läheisyyttä, jota hän on sittemmin halunnut jakaa niin lapsilleen kuin lapsenlapsilleen.

Oma tausta on antanut eväitä myös työtehtäviin. Sirpaa innostaakin mahdollisuus olla järjestämässä esimerkiksi tulevan Missio2022-tapahtuman myötä iltoja erityisryhmille kuten yksinhuoltajille.

Etelään muutto mielessä

Jumalalla oli vielä varattuna yllätys. Lasten muuttaessa yksitellen pois kotoa Sirpa vaihtoi vaiheittain pienempään asuntoon. Viimeisen lapsen valmistellessa muuttoaan Sirpa haikaili uutta asuntoa tietyiltä alueilta, mutta tarjolle tulikin asunto Ristikivestä. Alue ei houkutellut, mutta Sirpa ihastui asunnon keittiöön ja muutti jälleen uudelle alueelle.

Sirpan elämässä tärkeässä roolissa ovat olleet Glen of imaalinterrierit, glennit, joiden kanssa hän kiertää myös koiranäyttelyissä. Koiriaan Iitaa ja Siiriä Sirpa kuvailee evankelistakoiriksi. Koirat saavat päättää lenkkireitin ja usein niiden jumittaessa johonkin kohtaan, paikalle saapuukin joku henkilö, jolle Sirpa on voinut puhua jotain.

Koiranulkoiluttajat tapaavat myös jutella toisilleen, vaikkeivat muuten tunnekaan. Ristikivessä reitin varrella tulikin silloin tällöin vastaan mies ja koira, joita Sirpa koirineen tervehti toisinaan. Maaliskuussa 2019 Sirpa lähti käyttämään Iita-koiraansa pikaisella lenkillä, mutta kuinka ollakaan, Iita jumittui haistelemaan reitin varrelle. Samaan aikaan lenkkipoluilla aiemmin tavattu mies, Jorma, tuli koiransa kanssa vastaan. Sirpa yritti vetää Iitan liikkeelle, mutta koira iski jarrut päälle. Jorma puolestaan halusi ottaa Sirpan kiinni kertoakseen suru-uutisen vaimonsa kuolemasta. Surunvalittelujen jälkeen koirat omistajineen jatkoivat lenkkejään omiin suuntiinsa.

Seuraavan kerran reitit ristesivät lenkkipoluilla vasta toukokuussa. Tuolloin Sirpa koki, että hänen ajatusmaailmaansa tuli risteyskohta – tehdäkö niin kuin aina ja mennä nopeasti kotiin, vai ehdottaako, että kierretään lenkki yhdessä. Kesäkuussa Sirpa istui rannassa nauttimassa kesästä ja rukoili, että jos heillä voisi olla jotain yhteistä, Jumala lähettäisi Jorman istumaan vastapäätä. Hetken kuluttua Jorma kävelikin polun ohi, palasi takaisin, ja tuli istumaan vastapäätä.

Tilanne eteni hiljalleen pienin askelin ja Jumalalta saadut täsmämerkit vahvistivat etenemissuuntaa. ”Olin sanonut Jumalalle, että puoliso olisi kiva olla, mutta tiedät, että oon valinnut kaksi itse ja miten siinä kävi. Että jos vielä joskus, niin valitse sinä se”, Sirpa kertaa ajatuksiaan nauraen.

Sirpa oli jo valmistautunut muuttamaan etelään ja varautunut myymään kalusteitaan. Kun Sirpan ja Jorman häitä vietettiin helmikuussa 2020, tämäkin toteutui – Sirpa muutti sata metriä etelään ja joutui luopumaan monista tavaroistaan, jotta kaksi huushollia saatiin yhdistettyä.

”Älä nyi hihasta”

Tulevilta vuosiltaan Sirpa odottaa, että pääsisi käsi kädessä Jumalan kanssa ”jonnekin sinne sankkaan metsään, missä kovin moni ei ole vielä ollut”. Hän haluaisi käyttää elämänsä niin, että moni saisi löytää yhteyden Jeesukseen. Sirpa ei kaipaa maallisia rikkauksia, vaan toivoo elämällään olevan oikeasti merkitystä ja että Jumalan hänelle tarkoittamat ja jo antamat lahjat saisivat tulla käyttöön ja koitua mahdollisimman monen hyväksi.

Terveisinään seurakuntalaisille Sirpa opastaa, että hän ei tykkää hihoista nappaamisesta – ”kun ne venyy!”. Samassa hän nauraen jatkaa, että aina saa tulla juttelemaan ja kysymään. Hän myös lupaa, että jos ei osaa vastata, vastaa sitten, kun osaa. Sirpan toiveena on, että hänellä olisi aina aikaa pysähtyä edes hetkeksi, kesken kiireisenkin päivän.

”Jokainen on arvokas, ja jokaisen pitäisi saada tulla näkyväksi ja kohdatuksi”, Sirpa päättää keskustelun elämänsä johtoajatukseen.

Lue sarjan aiemmat osat

Työntekijät tutuksi: Riikka Siltala
Työntekijät tutuksi: Tuomo Lehtimäki
Työntekijät tutuksi: Lauri Mäkinen
Työntekijät tutuksi: Esa Hyvönen