Vapaaehtoisille kiitos!

  • Ajankohtaista

Vapaaehtoisille kiitos!

Vapaaehtoisten kansainvälistä juhlapäivää vietettiin tiistaina 5.12.2023. Päivän tarkoitus on huomioida vapaaehtoisten tekemä tärkeä työ. Tämän päivän innoittamana päätimme julkistaa tiistain kiitosillassa kolme vapaaehtoistekoa vuodelta 2023.

Valintakriteereitä oli kaksi: vapaaehtoisten toiminta on luonut osallisuutta osallistua seurakuntaan ja palaute on tullut seurakuntalaisilta.

Vuoden 2023 vapaaehtoisteot ovat

NARIKKATIIMI on lisännyt ihmisten mahdollisuutta osallistua seurakuntaan. 77-vuotias seurakuntalainen kertoo palautteessaan: ”Narikka merkitsee minulle paljon. Siinä voi jonottaa ja keskustella ihmisten kanssa, kun entisellä temppelillä takki vain repäistiin naulakolta mukaan, eikä tutustunut keneenkään isossa seurakunnassa. Tässä tutustuu uusiin ihmisiin.”

AV-TIIMIT ovat mahdollistaneet seurakuntayhteyden kokemisen livelähetysten kautta. Olemme vastaanottaneet lukuisia palautteita asiasta. Palautteissa kerrotaan sairauksista, hiljalleen lähestyvästä kuolemasta tai muista elämän haasteista, jotka estävät fyysisen osallistumisen kirkolla tapahtuvaan toimintaan. Yhdessä palautteessa tämä sanoitettiin näin: ”Onneksi nettiyhteys kirkkoon toimi ja ruudulta näki seurakunnan jumalanpalvelukset.”

Esimerkillinen KOHTAAMINEN uuden ihmisen kanssa johti seurakuntaperheen löytämiseen. Muutama seurakuntalainen kohtasi uuden ihmisen ja eräs heistä kertoo: ”Tänä syksynä olen käynyt seurakunnassa yksin. Jumalanpalveluksen jälkeen jäin kahvitarjoiluun. Siinä hetkessä tuli uusia tuttavia. Minut otettiin tuttavallisesti mukaan.” Kohtaaminen johti ystävystymiseen ja pian myös kasteelle. Monet uudet ihmiset toivovat, että täällä pidempään mukana olleet huomioisivat heidät ja ottaisivat mukaan keskusteluihin.

Lopuksi

Lukuisat vapaaehtoisteot seurakunnassamme ovat yhtä tärkeitä ja huomion arvoisia. Haluamme rohkaista seurakuntalaisia antamaan palautetta vapaaehtoistemme tekemästä arvokkaasta työstä suoraan heille. Myös seurakunnan johto välittää terveisiä eteenpäin. Ennen kaikkea on rohkaisevaa nähdä monien ihmisten palvelualttiudessa esiin tuleva Kristuksen kaltaisuus.