Työntekijät tutuksi: Esa Hyvönen
Seurakuntaamme on tullut viime vuosien aikana useampi uusi työntekijä, joihin tutustuminen on ollut hidasta pandemian rajoittaessa kohtaamisen mahdollisuuksia. Useat seurakuntalaiset ovatkin toivoneet pääsevänsä kurkkaamaan työntekijöidemme arkeen ja kuulemaan, mitä heidän elämäänsä kuuluu työtehtävien lisäksi. Ensimmäisenä sarjassa esittäytyy johtava pastorimme Esa Hyvönen, joka aloitti tehtävässään syyskuussa 2019.
Jyväskylän Karkaussaareen perheensä kanssa asettunut Esa osaa jo nauttia kaupunkimme mäkisestä maastosta, muttei vieläkään oikein ymmärrä, mikä on oikea keskisuomalainen. ”Jokaisella alueella on omat piirteensä, mutta täällä niitä en tunnista”, Esa pohtii. Aidon jyväskyläläisen toisen tavun painotuksen puheessa hän sentään on jo oppinut havaitsemaan.
Perhe elämän keskiössä
Esa kertoo heidän avioliittonsa Soilin kanssa ja perheen ytimen pysyneen samanlaisena seurustelun alusta saakka. Ensimmäisinä yhteisinä vuosina luontoon ja retkeilemään lähdettiin kaksin ja kavereiden kanssa, nyttemmin koko perheen voimin. Yhdessäolo perheenä on heille tärkeää ja välit ovat avoimet. Kiireenkin keskellä Hyvöset viettävät paljon aikaa yhdessä – syövät, tekevät arkisia askareita, pelailevat ja harrastavat. Esa arvostaa myös perheen teinien ronskia, isää säälimätöntä huumoria ja naureskelee nuorison älynväläyksille.
Esa kertoo Soilin pyörittävän suurimman osan kodin arjesta. Hän itse osallistuu niiltä osin, missä on vahvimmillaan. Esa rentoutuu ruokaa valmistaessaan ja nauttii uusien valmistustekniikoiden opettelusta. Vastuuta on jaettu eri elämänvaiheissa joustavasti. ”Minulle on ollut tärkeää mahdollistaa myös Soilin kouluttautuminen ja työuran kehittyminen. Soililla on rooli myös perheen ulkopuolella, harrastuksissa ja työelämässä”, Esa kertoo. Hän kokee myös saaneensa vastavuoroisesti samanlaista apua ja tukea Soililta oman elämänsä vaiheissa.
”Oikeastaan ajatukseemme muutosta Jyväskyläänkin kietoutui unelma, että Soili halusi päivittää opintojaan. Kun tulin valituksi pastoriksi ja perheenä muutimme Keski-Suomeen, myös Soilin opintovapaa tuli ajankohtaiseksi”, Esa muistelee. Soili saikin äskettäin maisteriopintonsa Jyväskylän yliopistossa valmiiksi ja työllistyi Jyväskylään, niinpä kotiutuminen Jyvässeudulle jatkuu nyt hyvin asettuneena. Esa ja Soili nauttivat syvällisistä ihmissuhteista, joiden syntyminen vie aikaa. He odottavatkin pandemian jälkeistä aikaa, jolloin mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin moninkertaistuvat.
Kasvuvuodet Joroisissa muokkasivat Esan elämää merkittävästi. Arkea taakoitti isän alkoholiongelma. ”Isän ongelma ei kuitenkaan kaatanut mua. Sain aikuisen ihmisen läheisyyttä ukilta ja mummilta, sediltä ja tädeiltä. Lähisuku on ollut hirvittävän merkityksellinen”, Esa kuvailee. Lapsuutta värittivät koko isän puoleisen karjalaisen suvun kokoontumiset, joissa laitettiin ruokaa ja kaksikymmentä ihmistä istuutui saman pöydän ääreen syömään. ”Koen luontevana olemisen kaikkien ikäluokkien kanssa. Tapa olla ihmisten kanssa on periytynyt lapsuuden kodista meille, kutsumme ihmisiä syömään ja laitamme ruokaa yhdessä”, Esa jatkaa.
Voimavaroja liikunnasta ja opiskelusta
Valoisien muistojen keskellä traumatisoivat kokemukset liittyen isän alkoholin käyttöön jättivät kuitenkin myös haavoittuvuuksia. Esa tunnistaa itsestään ahdistuneisuuden rakenteen, joka uhkaa kaventaa mieltä ja saa vähitellen elämän näyttäytymään ahdistavana. Työjaksollaan Mikkelissä hän työsti tätä puolta itsessään ja opetteli tunnistamaan virheellisiä ajattelutapojaan. ”Pyrin etten tulkitse asioita liian negatiivisesti, siitä kierteestä poisoppiminen on ollut tosi hyvä. Vältän myös suurentelemasta negatiivisia asioita”, Esa kertaa selviytymiskeinojaan. ”Näistä asioista voi parantua kokonaan, tai voi oppia elämään niiden kanssa. En ole nähnyt kovin monia, jotka ovat parantuneet, mutta olen löytänyt voimavaroja tasapainon ylläpitämiseksi”, hän jatkaa. Esa kokee saavansa energiaa erityisesti liikunnasta sekä opiskelusta.
”Itseäni eniten ärsyttävä piirteeni on, että olen aivan liian päämäärätietoinen ihminen”, Esa tunnustaa. Hän kertoo opetelleensa urheilussa tavoitteettomaksi, kun oli ehtinyt loukata itsensä liian monta kertaa liikunnan parissa yrittäessään liikaa. Sittemmin ikä on tehnyt tehtävänsä, eikä keho enää kestä. On siis ollut pakko opetella liikunnan iloa. Pari reilun tunnin mittaista liikuntasuoritusta viikossa on Esalle ehdoton minimi. Esa on innostunut pyöräilystä ja tänä talvena harrastusvalikoimaan on tullut hiihto. Nuoruusvuosien 22 kilometrin polkupyörämatkat Joroisista Varkauteen seurakuntaan tuntuivat puristamiselta, nyt pyöräilyynkin on löytynyt nautinto. Nykyään liikunnaksi riittää myös hidas kävely, kunhan lenkki on riittävän pitkä.
Esan väitöskirjatutkimus Matteuksen evankeliumin Pyhä Henki -teksteistä etenee muun arjen ohessa. ”Opiskelusta saan keskittymiskykyä elämääni. Kun opiskelen, mun mieli palaa yhteen asiaan. Tämä pitää minua kasassa. Pari tuntia tutkimuksen parissa istuttuani huomaan, että voin keskittyä kaikkeen muuhunkin paremmin muutaman seuraavan tunnin ajan”, Esa kuvailee toista selviytymiskeinoaan. Hän kertoo myös kaivanneensa aina älyllistä haastetta ja käyneensä pikkupojasta asti keskusteluja itseään fiksumpien kanssa. Soili-vaimon palautteen ja isänsä lukuisista kysymyksistä nolostuvien teinien ansiota kuulemma on, että Esan uteliaisuutta on vuosien mittaan saatu hillittyä.
Työssä tärkeintä Raamattu ja ihmiset
Pastorin työnsä isoimmaksi kuvioksi Esa kuvailee sisältä käsin tyhjäksi kasvamista. Usein vaarana on palata samoihin asioihin, koska työ on kiivasta. ”Pitää pystyä ammentamaan uutta Raamatusta, tähän myös tutkimustyöni antaa uusia pohdinnan kohteita ja suuntia. Pysyn vireänä, kun Raamatusta syntyy koko ajan uusia ideoita ja oivalluksia”, Esa valottaa opiskelun ja pastorin työn yhteyttä. Hän haluaisi oppia johtamaan ihmisiä niin, että Raamatun kertomus näkyy hänen tavassaan johtaa. Tällaista johtamisen tapaa ei juuri missään mallinneta, minkä vuoksi on annettava itsensä oppia koko ajan lisää Raamatusta, muuten työkalut ja annettava loppuvat nopeasti. Raamatunopettajana Esa kuvailee itseään syventyjäksi. Lonkalta heitetyt puheet ovat hänelle vaikeita, hän haluaa työstää ajatuksia ja syventyä tekstiin saarnoihin valmistautuessaan.
Korona-ajan aiheuttama etäisyys on ollut haastavaa myös pastorin näkökulmasta. ”Ihmisten elämä ei tule kovin näkyväksi. Saan energiaa ihmisten kohtaamisesta ja työpäivät ovat raskaita, jos istun vain tietokoneen ääressä, eikä ympärilläni ole ihmisiä. Tunnen olevani pastorina parhaimmillani lähellä ihmistä,” Esa sanoittaa viime aikojen kipuaan. Hän on valmis jättämään monet asiat työpöydälle ja hyppäämään tukea ja rohkaisua tarvitsevan ihmisen arkeen ja todellisuuteen mukaan.
Loppusanoinaan Esa haastaakin seurakuntalaisia tulemaan näkyviksi silloin, kun sisimmässä on kipua, ahdistusta, tuskaa – tai iloisia asioita. ”Koteloidumme helposti asioidemme kanssa. Päästetään toiset ihmiset osaksi elämäämme, tehdään näkyväksi elämämme eri puolia ja autetaan muita ihmisiä osallistumaan elämäämme”, Esa rohkaisee.