Työntekijät tutuksi: Heidi Kotamäki
Nyt tutustumme Heidi Kotamäkeen, jonka näemme perheineen usein Jyväskylän helluntaikirkossa, vaikka hänet luetaankin seurakunnan lähetystyöntekijöiden joukkoon.
Nykyisin Heidi toimii Fidan ulkomaantyön taloushallinnon tehtävissä kotimaasta käsin ja tarpeen mukaan matkustaen. Heidin puoliso Pekko tekee opettajan töitä Laukaassa ja perheen kolme lasta estävät vapaa-ajan ongelmien syntymisen. Palataan myöhemmin Heidin ja koko perheen lähetystyökertomukseen ja annetaan Heidin ensin puhua lapsuus- ja nuoruusajastaan.
Seurakuntaan sivuovesta
”Olen syntynyt Jyväskylässä ja kaupunki on elämäni ainut asuinpaikka Suomessa. Kouluputken peruskoulun ala-asteelta yliopistoon olen kulkenut kotikaupungissa. Olin lapsena sosiaalinen, aikaansaava ja iloinen. Vaikka elämä on monella tapaa muokannut persoonaa, tunnistan nuo piirteet edelleen itsessäni. Kaipaan sopivasti seuraa ja toimintaa”, Heidi kertoo.
“Lapsuuteen ja perheeni tapoihin ei kuulunut aktiivinen osallistuminen minkään seurakunnan elämään. Siitä huolimatta kristilliset arvot ja erityisesti lähimmäisistä huolehtiminen näkyivät vahvasti perheessäni. Kodin perinnöllä on ollut roolinsa myöhemmin elämän suuntaa etsiessä ja valintoja tehtäessä.”
Heidin ollessa peruskoulun yläasteen kynnyksellä heidän perhettään kohtasivat vastoinkäymiset. Samaan aikaan Heidi löysi henkilökohtaisen uskon ja päätyi Jyväskylän helluntaiseurakuntaan ja sen varhaisnuoriin. Uudet kuviot olivat toisaalta upeita ja toisaalta haastavia. Heidi joutui etsimään paikkansa uudessa yhteisössä, vaikka elämä muutoin jatkui tuttua rataa. Lapsuus- ja nuoruusiän ystäväpiirin merkitystä lienee mahdotonta ylikorostaa. Varkkareissa Heidi kertoo saaneensa uusia ystäviä ja osallistuneensa seurakunnan toimintaan kaikin mahdollisin tavoin. ”Vai voitteko vielä kuvitella minut kokousteltan telttavahdiksi?”, hän naurahtaa. Jo varhaisina vuosina Heidi tapasi myös tulevan puolisonsa Pekon. Seurustelun aika tuli kuitenkin paljon myöhemmin.
Tarinan tässä vaiheessa Heidi haluaa kiittää kaikkia lapsuus- ja nuoruusajan ystäviä. Vähän sivusta joukkoon tullut uusi nuori ihminen otettiin mukaan ja seurakunta alkoi tuntua perheeltä.
Lähetystyöhön takaovesta
Pyysin Heidiä tiivistämään olennaiset asiat lähetystyöhön syttymisestä ja Aasian vuosista tähän päivään. Tiivistäminen ei onnistunut. Oli ilo kuulla pidempi kertomus ja muotoilla siitä tähän muutama siivu. Sydämen kyllyydestä suu puhuu:
”Lähetystyöhön liittyvissä asioissa en ole alun perin ollut se kaikista innokkain kristitty. En kasvanut lähetystyötä tihkuvassa ilmapiirissä ja puhe lähetyskutsusta kuulosti etäiseltä. Silti halu auttaa heikossa tilanteessa olevia ja lähimmäisenrakkauden osoittaminen ovat tarttuneet lapsuuden kodista ja vahvistuneet uskon myötä. Oma kuvani lähetystyöstä oli myös hyvin kapea. Mielessäni kuvittelin vain suuria saarnamiehiä ja olosuhteita uhmaavia lähetyslääkäreitä. Peilistä katselin arkaa puhujaa, eikä englannin kielen taitokaan häikäissyt. Peili tuntui sanovan, että sovit mukavasti lempeän kotiäidin rooliin täällä Suomessa.”
”Kun istuin myöhemmin lentokoneessa työmatkalla Nepaliin englanninkieliseen seminaariin mieheni ja lasten jäädessä Kambodžan kotiimme, hätkähdin, kuinka pitkän matkan olen tullut noista mietteistä. Oli huvittavaa huomata, kuinka Jumala oli monta oletustani kääntänyt selälleen. Enää en uskalla ajatella, että ei kyllä koskaan minun kohdallani.”
Heidi on valmistunut Jyväskylän yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi. Opiskeluaikana hän oli välillä epävarma, onko tämä se suunta, missä voisi olla avuksi ja hyödyksi ja toimia ihmisten parissa. Hän jatkoi kuitenkin opintoja ja samalla Pekko opiskeli liikunnan ja terveystiedon opettajaksi. Opiskeluaikana he myös avioituivat. Pekko pelasi vielä yliopisto-opintojen aikaan aktiivisesti jalkapalloa, mikä rytmitti arkea ja piti heidät kiinni Jyväskylässä. Pelaajauran päätyttyä avautui uudet mahdollisuudet tulevaisuuden suunnitteluun. Tyypillistä nuoren parin seikkailun halua ja kansainvälisyyden nälkää, vai oliko siinä muutakin?
”Opintojen loppupuolella muutamat ystävämme kertoivat tekemästään lähetystyöharjoittelusta. Se kuulosti mielenkiintoiselta ja sen pystyi yhdistämään opintoihin. Niinpä otimme yhteyttä Fidaan ja meille tarjoutui mahdollisuus lähteä harjoitteluun Laosiin yhdeksi lukuvuodeksi. Tuon vuoden aikana ennakkoajatukset lähetystyöstä pestiin pulsaattorikoneessa ja pöyhittiin kuivausrummussa. Ymmärsin, että Jumalan rakkautta voi välittää monin eri tavoin ja myös tuiki tavallinen ihminen voi olla siinä mukana. Toki tehtävän luonne määrittää valmistautumisen. Palattuamme olimme valmiit menemään minne vain ja sain puuskaisen myötätuulen oman koulutuksen loppuun saattamiseen.”
Heidin viimeistellessä opintojaan perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi Manu ja siitä parin vuoden päästä tytär Lumia. Tilanne himmensi ajatuksia työskentelystä Aasiassa, mutta eräänä iltapäivänä Fidalta tullut puhelu käänsi purjeet. Niinpä Kotamäet pakkasivat tavarat suunnitelmana vuoden työjakso Laosissa ja paluu takaisin Suomeen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vuosi vaihtui kuuteen vuoteen ja Laoskin vaihtui vuoden asumisen jälkeen Kambodžaan. Kambodžassa perheeseen syntyi kolmas lapsi, Olivia.
Suomessa on ristiriitainen sanonta: ’Helppoa kuin heinän teko.’ Satunnaiset kokemukset entisten aikojen heinäpellolla paarmojen haukatessa hikistä pintaa eivät tue helppouden eetosta. Millaista myötämäkeä Heidi on perheineen Aasiassa lasketellut?
”Ensimmäiset kolme viikkoa Laosissa itkin iltaisin päätöstä tulla sinne. Pekko opetti suomalaisia lapsia ja itse olin kotona kahden lapsemme kanssa uudessa ympäristössä ilman paikallista kielitaitoa. Arkiaskareiden hoito tuntui työläältä ja kaikki tukiverkot ja ystävät olivat kaukana Suomessa. Lasten kautta löytyi kontakteja naapurustoon ja elämään tuli vähitellen uusia värejä. Vuoden kuluttua lähtö Laosin ihanasta naapurustosta Kambodžaan oli kaikkea muuta kuin helppo.”
Kambodžassa Heidi aloitti Fidalla Aasian taloussuunnittelijan tehtävässä. Tällöin he vaihtoivat Pekon kanssa rooleja. Pekko jäi kotiin hoitamaan lapsia. Taas elämä alkoi ikään kuin alusta: uusi koti, ympäristö, ihmiset ja arki. Lapset pääsivät kouluun ja saivat ystäviä ympärilleen. Uusi työ oli Heidille täsmävastaus opiskeluajan epävarmuuteen. Nyt hän sai laittaa osaamisensa merkitykselliseen käyttöön.
”Matkalla on ollut hetkiä, jolloin kaikki on tuntuvan horjuvan. Läheisten sairastaessa vakavasti Suomessa tai oman lapsen ja miehen maatessa samaan aikaan teho-osastolla kehitysmaan lasaretissa mieli on huutanut: mihin asti voimat riittävät.”
”Ja kuitenkin, Aasian vuosia en antaisi pois. Nuo vuodet ovat antaneet enemmän kuin ottaneet ja olen kokenut olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Suomeen ei palannut sama Heidi, joka täältä aikoinaan lähti. Sydän seilaa Aasian ja Suomen välillä.”
Yhä edelleen Heidi toimii Fidan ulkomaantyön taloushallinnon tehtävissä. Hän iloitsee, että saa olla yhdessä rakentamassa maailmaa, jossa jokaisella on tulevaisuus ja toivo, kuten Fidan näkykin sanoo. Joskus se tapahtuu numeroiden pyörittelyn kautta. ”Avoimin mielin katsomme, vieläkö meitä tarvitaan kaukana vai jatkammeko elämää ja työtä täällä. Elämä jatkuu kiitollisena armosta, johdatuksesta ja Jumalan huolenpidosta.”
Teksti: Timo Toivanen
Kuvat: Kotamäkien kotialbumi