Oletko huolissasi lapsesi päihteiden käytöstä?

  • Ajankohtaista

Oletko huolissasi lapsesi päihteiden käytöstä?

Seurakunnassamme aloitetaan vertaisryhmä vanhemmille, joiden murrosikäiset tai aikuiset lapset käyttävät huolestuttavasti päihteitä. Ryhmä muodostuu vanhemmista, jotka tarvitsevat tukea lapsensa päihteidenkäytön käsittelyyn sekä omaan jaksamiseensa. Ryhmässä vanhemmat jakavat kokemuksiaan toisten samaa kokeneiden kanssa. Tärkeää on myös miettiä, miten toimia oman nuoren tai aikuisen lapsen kanssa vaikeissa tilanteissa. Ryhmätyöskentelyssä keskitytään vanhemmuuden ajanjaksoon elämänkaariajattelun mukaisesti.

Ryhmän tavoitteena on, että vanhemmat

  1. tunnistavat vahvuuksiaan ja kehityskohtiaan vanhempina
  2. vahvistavat vanhemmuuttaan
  3. löytävät keinoja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan

Ryhmä toimii suljetun ryhmän periaatteella ja siihen mahtuu 7 osallistujaa. Uusia jäseniä ei voida ottaa mukaan sen jälkeen, kun ryhmä on alkanut. Ryhmän voi kuitenkin jättää kesken, jos voimavarat ei anna myöten ryhmään osallistumiseen.

Työskentely ryhmässä on prosessityyppistä, sen tähden on toivottavaa, että ryhmäläiset sitoutuvat ryhmän kokoontumisiin. Siten ryhmään osallistumisesta saa itselleen suurimman hyödyn.

Ryhmässä käytetään myös rukousta, Raamatun lukua sekä hengellisiä lauluja keinoina vahvistaa vanhemmuutta.

Ryhmää ohjaavat päihdetyöntekijä Helena Konttinen Jyväskylän Katulähetyksestä ja läheistyön kehittäjä Tarja Hiltunen Sininauhaliitosta.

Ryhmä kokoontuu 6 kertaa helluntaiseurakunnan tiloissa seuraavasti:

  • to 14.2. klo 17-19
  • to 21.2. klo 17-19
  • la 9.3. klo 9-17
  • to 14.3. klo 17-19
  • to 21.3. klo 17-19
  • to 28.3 klo 17-19

Ilmoittaudu mukaan 8.2. mennessä!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Tarja Hiltunen 050 339 3588, etunimi.sukunimi [a] sininauha.fi