Jyrki vaihtoon – Riku tilalle

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Jyrki vaihtoon – Riku tilalle

Noin vuosi sitten kahden pastorin päässä syntyi idea pastorivaihdosta. Idea sai tuulta alleen ja sen myötä seurakunnanjohtajamme Jyrki Palmi ja Vancouverin Kotikirkon johtava pastori Riku Tuppurainen vaihtavat seurakuntia neljän viikon ajaksi maaliskuussa.

Jyväskylä on tuttu kaupunki Tuppuraisille, sillä Riku ja Anne ovat molemmat kotoisin täältä. He kasvoivat seurakuntamme keskellä ja palvelivat aktiivisesti eri tehtävissä, kunnes lähtivät raamattukouluun Belgiaan. Sittemmin saimme seurakuntana olla mukana lähettämässä heitä opetustehtäviin samaiseen raamattukouluun, Continental Theological Seminaryyn. Päivätyönsä ohessa Tuppuraiset tekivät säännöllisesti lähetysmatkoja eri puolille maailmaa. Työjakso Belgiassa päättyi, kun he siirtyivät Vancouveriin ja Riku aloitti työn Kotikirkon pastorina. Tuppuraiset ovat vierailleet säännöllisesti Jyväskylässä ja tuntevat edelleen seurakuntaamme varsin hyvin.

Palmit puolestaan eivät ole aiemmin vierailleet Vancouverissa, joten heille Kotikirkko on uusi kokemus. Jyrki ja Anne matkustavat maaliskuun alussa Kanadaan, jossa palvelevat Vancouverin Kotikirkossa ja 19Twenty Churchissa. Tuppuraiset ottavat Palmit vastaan ja matkustavat sitten Jyväskylään. Riku saapuu kaupunkiin ensin, Anne heidän Alex-poikansa kanssa kuun puolivälissä.

Toivotamme Tuppuraisille ja Palmeille, sekä kummallekin seurakunnalle, siunattua ja antoisaa vaihtojaksoa. Lisäksi haluamme yhteen ääneen sanoa:

Tervetuloa kotiin, Riku, Anne & Alex!

Riku, Anne & Alex Tuppurainen

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita kuuntelemaan Rikun opetusta sekä tutustumaan koko Tuppuraisen perheeseen. Riku aloittaa sunnuntaina 10.3. kolme peräkkäistä sunnuntaita jatkuvan opetussarjan teemalla Isä, Poika ja Pyhä Henki.