Lauri Mäkinen valittu suntioksi

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Lauri Mäkinen valittu suntioksi

Julkaisimme lokakuun alussa hakuilmoituksen suntion rekrytoimiseksi. Tehtävään oli viisi hakijaa, joista kolme kutsuttiin haastatteluun. Seurakuntamme vanhimmisto on vahvistanut kokouksessaan 10.11.2021 johtavan pastorin esityksen valita suntion tehtävään Lauri Mäkinen.

Lauri Mäkinen on 30-vuotias nykyään Muuramessa asuva jyväskyläläinen, jolla on taustallaan opintoja ja työuraa niin lähihoitajan tehtävistä kuin ohjelmistotekniikan alalta. Työskennellessään projektipäällikkönä Lauri on tottunut organisoimaan asioita ja kantamaan vastuuta kokonaisvaltaisesti. Vapaa-aikansa Lauri jakaa perheen, seurakunnan ja ystävien kesken. Lauri on seurakunnassamme monille tuttu lapsityön monista tehtävistä sekä tuotantotiimistä, jossa hän on vastannut pitkään muun muassa valosuunnittelusta ja osallistunut niin jumalanpalvelusten kuin isompien tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen.

Siirtyminen suntion tehtävään on Laurille osa suurempaa prosessia ja oman kutsumuksen työstämistä. Hän haluaa olla Jumalan käytössä ja kokee pääsevänsä tässä tehtävässä astumaan askeleen eteenpäin kutsumuspolullaan.

– Haimme tehtävään aloitekykyistä, sekä itsenäiseen että tiimityöhön kykenevää ja palveluasenteen omaavaa henkilöä. Laurin kohdalla nämä kaikki kohdat ovat täyttyneet jo hänen työskennellessään vapaaehtoistehtävissä. On ilo toivottaa Lauri tervetulleeksi työntekijätiimiimme, toteaa johtava pastori Esa Hyvönen.

– Lauria suositeltiin myös seurakunnan sisältä tehtävään erittäin osuvasti todeten, että ”Nappuloita oppii kuka tahansa ajan kanssa pyörittämään ja talotekniikan kanssa sama homma, mutta sinä [Lauri] olet miellyttävä ihminen, herätät luottamusta ja omaat hyvät käytöstavat”. Tämä suositus on helppo allekirjoittaa, Esa jatkaa.

Suntion tehtäviin kuuluvat jatkossa toimitilojemme kiinteistöhuolto, turvallisuuden valvonta sekä vuokralaishallinto. Tärkeä osa tehtävää on seurakunnallisten toimitusten valmistelu sekä kirkkopalveluiden vapaaehtoistyöntekijöiden johtaminen ja heidän työnsä organisointi yhdessä pastoreiden kanssa.

Lauri Mäkinen siirtyy suntion tehtävään aiemmasta työstään liukuvasti loppuvuoden aikana.

Tervetuloa töihin, Lauri!


Lisätiedot ja yhteydenotot:

Esa Hyvönen, johtava pastori
etunimi.sukunimi [a] jklhelluntaisrk.fi
045 275 7424

Ari Kuisma, vanhimmiston puheenjohtaja
etunimi.sukunimi [a] jklhelluntaisrk.fi
040 575 7117