Työntekijät tutuksi: Helena Tedder

Vastoin tavanomaisia aloitusfraaseja kerron Helena Tedderistä tositarinan, jonka vain harva on kuullut aikaisemmin:

Tedderien asuessa Kanadan Vancouverissa puolison opintojen vuoksi Helena piti perheen taloutta pinnalla leipomalla karjalanpiirakoita sata kappaletta viikossa vanhusten Suomi-kotiin. Taksa oli varsin hyvä: yksi dollari per piirakka. Näin silloin viisihenkinen perhe sai toistuvasti kuitattua seuraavan viikon kauppalaskun.

Tämän jutun näkökulmasta muisto Kanadan ajasta ei ole irrallinen yksityiskohta, vaan siihen tiivistyy luotettavista lähteistä saatu kuva Helenasta: Leijonaemo, joka tarpeen tullen leipoo piirakat, kerää hillat ja rakentaa sillat.

Helena Tedder nyt

Hypätään tähän päivään ja kerrotaan vieraammille lukijoille lyhyesti taustatietoa. Helenan perheeseen kuuluvat puoliso Samuel ja neljä lasta. Perhe asuu Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa lukuun ottamatta vanhinta tytärtä, joka jatkaa opintoja Jyväskylässä. Jyväskylän helluntaiseurakunta lähetti useiden yhteistyöseurakuntien kanssa perheen lähetystyöhön vajaat neljä vuotta sitten.

Nykyisin Helena tekee osa-aikaisesti työtä lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidalle maaohjelmaneuvojana. Työhön kuuluu kehitysyhteistyöprojektin hallinnon tukemista, ohjelman suunnittelua, monitorointia ja raportointia. Työssä kumppaneina on kaksi etiopialaista kirkkokuntaa.

Toinen puoli kaloreista kuluu helposti perheen arjen järjestämiseen. Etiopiassa tähän rooliin voi lisätä muutaman lisäkertoimen, koska arki ei ole läheskään niin ennakoitavaa kuin Suomessa. Oman siivunsa vie Samuelin opetus- ja valmennustyön tukeminen. Iloa antaa vapaaehtoistyö kansainvälisessä kirkossa musiikkikoordinaattorina.

Ruotsin lahja maailmalle

Jos lukijoille olisi järjestetty arvauskilpailu ja kysytty, missä Helena on syntynyt, harva olisi tarjonnut vastaukseksi naapurimaatamme Ruotsia. Näin kuitenkin on. Helena syntyi ja kasvoi viisi ensimmäistä vuotta kuningaskunnassa. Helenassa tunnistettu glamour, johon Samuel myöhemmin juuttui, lienee perintöä Ruotsista? Helenan lapsuudessa perhe muutti Suomeen ja aikuisiällä Helena on asunut Yhdysvalloissa, Kanadassa, Englannissa ja nyt Etiopiassa. Palataan tähän matkaan tarkemmin.

Koulu- ja opiskeluvuodet Suomessa

Ala-asteen kouluvuodet Helena kävi Laukaan kunnassa. Yläaste- ja lukiovuosina Helena asui lapsuuden perheensä kanssa pohjoisessa Keski-Suomessa, Karstulassa. Helena muistelee Karstulan vuosia hengellisesti merkittävänä aikana. Pienessä seurakunnassa oli tilaa etsiä ja kokeilla omia talenttejaan. Tiivis yhteys samat arvot jakavan ystäväpiirin kanssa oli turvallinen ja innostava kasvupohja. Karstulasta Helena muutti yksin Jyväskylään jatkamaan opintoja ensin lähihoitajaksi ja siitä kätilöksi.

Helena on kasvanut rakentajaperheessä. Taloja rakennettiin, asuttiin ja myytiin. Helenan veljet jatkavat rakennusurakointia.  Vaikka rakennusala ei imaissut Helenaa, kädentaitoja löytyy. Ja onhan talonrakennuksessa ja kätilön työssä jotakin samaa. Kummassakaan ei passaa jättää projektia kesken.

Perheen perustaminen ja reissuvuodet

Opiskeluaikana Helena tutustui Samueliin seurakunnan ylistysryhmässä. Ystävyys eteni seurusteluvaiheeseen ja avioliittoon. Kertomatta tarkemmin romanttisen tarinan käänteitä Helena nostaa esiin Samuelin kysymyksen seurustelun alkuvaiheessa. ”Oletko valmis erilaiseen elämäntyyliin, jossa tulevaisuutta ja pysyvää majaa ei rakenneta yhteen paikkaan, vaan lähetyskutsu voi viedä tuntemattomaan suuntaan?”

Vastaus ei ollut läpihuutojuttu, koska se viitoitti tulevaisuutta isolla kädellä. Onko oma paikka lähetystyössä? Onko tämä minun tie, kun englannin kielikin on matalalla tasolla? Aste asteelta rohkeus kasvoi ja Helena sai lisävauhtia kotimaahan palanneen lähetystyöntekijän kautta tulleesta täsmäiskusta; hengellisellä termistöllä ”tiedon sanoista.”

Yhteinen elämä alkoi kuitenkin rauhallisesti. Kätilön työtä riitti synnytyssalissa ja oma esikoinen syntyi kuuden yhteisen vuoden jälkeen. Näinä vuosina rakennettiin oma talo isän ja veljen vauhdittamana.

Sitten alkoi rytistä. Perhe sai kutsun Pohjois-Amerikkaan, Etelä-Kaliforniaan, toisen sukupolven kiinalaiseen englanninkieliseen seurakuntaan nuorisotyöhön. Pienien ihmeiden saattelemana kolmen vuoden työjakso alkoi Kaliforniassa. Näiden vuosien jälkeen tuli muutto Kanadan Vancouveriin kahdeksi vuodeksi Samuelin opintojen vuoksi.

Ajatus lähetystyöstä heräili eloon, mutta muuttokuorma tuli Kanadasta Suomeen muutamaksi vuodeksi. Samuel aloitti työn pastorina Jyväskylässä ja Helena palasi kätilöksi tuttuun paikkaan ja työyhteisöön, kunnes laukut pakattiin jälleen kerran. Tällä kertaa Englantiin kolmeksi vuodeksi Samuelin väitöskirjatyön ajaksi. Ja taas kotimaa kutsui.

Tässä välissä on kohtuullista kertoa, että näiden vuosien aikana perhe kasvoi tasaista vauhtia. Esikoinen ehti syntyä Suomessa. Toinen lapsista syntyi Kaliforniassa, kolmas Kanadassa ja kuopus sai syntyessään työntää varpaansa Suomen multaan.

Unohtiko Jumala lähetyskutsun?

Helena kertoo, että heidän valmistautumisensa varsinaiseen lähetystyöhön kesti noin kaksikymmentä vuotta. Äänessä ei ole pettymystä, vaan Helena toteaa: ”Uskomme jokaisen askeleen matkan varrella olleen tarpeellinen.” Helena muotoilee perheen mottoa ja asennetta näin: ”Ollaan uskollisia niissä elämäntilanteissa, missä kulloinkin olemme. Otetaan askel kerrallaan ja tehdään parhaamme.”

Ja niin siinä sitten kävi. Etiopian Guenet-kirkosta tuli delegaatio Suomeen vierailulle. Samuel oli kutsuttu tapaamaan vieraita. Helena oli palannut yövuorosta kotiin ja kysyi Samuelilta nukkumaan mennessä, mitä pitäisi tapahtua, että veisit perheen Etiopiaan? Samuelilla oli lyhyt vastaus: ”Jos tulee suora työkutsu.” Kutsu tuli samana päivänä.

Valmistautuminen alkoi välittömästi. Kaksi vuotta kuitenkin kului kannatusasioiden järjestämiseen ja muihin valmistaviin toimiin. Nyt perhe asuu neljättä vuotta Etiopiassa, yhdessä maailman köyhimmistä maista. Nämä vuodet ovat pitäneet sisällään niin rajuja käänteitä, että niissä on ainekset kovakantiseen jännitysromaaniin. Tuntuu hyvälle, kun Helena toteaa viihtyvänsä Etiopiassa haasteista huolimatta. Kokemusasiantuntijoiden mukaan psyykkinen muutto vieraaseen maahan ja kulttuuriin voi kestää jopa vuosia.

Helena kertoo, että äärimmäisen köyhyyden ja eriarvoisuuden katselemiseen ei totu. Katulapsen silmät ovat jokaisena uutena aamuna katulapsen silmät.  Maan sisäiset levottomuudet rajoittavat jatkuvasti liikkumista. Mutta valokin pilkahtelee; ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja vieraanvaraisia, kun heihin tutustuu. Etiopialainen ruokakin maistuu injeroineen ja wotteineen, kun hetken harjoittelee.

Teksti: Timo Toivanen