Viestiimi kertoo, kehuu ja kehittää
Seurakuntamme viestinnän kehittämiseen ja toteuttamiseen koottiin syksyllä 2013 tiimi, johon kutsuttiin eri viestintävastuissa silloin olleita henkilöitä. Sittemmin tiimi on täydentynyt ja koossa on joukko, jolla on monipuolista osaamista viestinnän ja markkinoinnin alalta.
Viestintää lähestytään hyvin laajasta näkökulmasta; tiimissä ovat mukana muun muassa Keskipisteen toimitussihteeri sekä somistustiimin ja livelähetyksistä vastaavan streamaustiimin vetäjät. Myös seurakunnanjohtaja ja toimistosihteeri ovat osa yhdeksänjäsenistä tiimiä.
Viestiimiksi nimetyn viestintätiimin tehtävänä on koordinoida ja kehittää seurakuntamme viestintää yhteistyössä seurakunnan johdon ja eri työmuotojen vastuuhenkilöiden kanssa. Tiimin rinnalla työtä tekee lähinnä nuorista ja nuorista aikuisista koottu Luova. Se perustettiin alun perin nuorisotyön viestinnästä vastaavaksi ryhmäksi, mutta ryhmä on kasvanut jo parinkymmenen viestintäosaajan monipuoliseksi ideamyllyksi ja työrukkaseksi, joka tekee työtä koko seurakunnan viestinnän hyväksi.
Viestiimi ja Luova eivät aja toiminnassaan omaa agendaansa, vaan keskittyvät palvelemaan seurakunnassa jo olemassa olevia toimintamuotoja ja seurakunnan ydintehtävää. Viestiimin päätehtävänä on olla rakentamassa seurakuntamme yhteisökuvaa. Tätä tehdään yhdessä eri toimintamuotojen ja kaikkien seurakuntalaisten kanssa. – Mielestäni seurakunnan pitää viestiä raikkaasti ja rakkaudella. Viestinnän tulee olla massasta positiivisesti erottuvaa ja hyvännäköistä. Kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla, koska se tehdään Herralle, kuvailee Luovaan kuuluva Jaakko.
Jokaisella vastuu viestin välittämisestä
Hyvin suunniteltunakin virallinen viestintä on vain osa siitä kokonaisviestistä, jota seurakuntana kerromme. Erityisen suuri merkitys on sillä, miten seurakuntamme lähes 1 900 jäsentä arjessaan elävät ja viestivät. Omilla toimillamme ja puheillamme välitämme koko ajan myös kuvaa seurakunnasta, uskosta ja Jumalasta.
Vaikka tiedämme tuntevamme maailman parhaan uutisen, emme aina osaa kertoa sitä oikein eteenpäin.
Koska meillä on maailman tärkein tehtävä ja sanoma kerrottavana, viestinnän pitää olla kohderyhmälle ymmärrettävää, aikaansa sopivaa sekä lujasti arvoihin sitoutunutta.
– yksi tiimiläisistä
– Viestinnän fokuksen tulee olla vastaanottajassa, eli miltä maailma näyttää etsijän tai seurakuntalaisen silmin katsottuna. Millaista tietoa vastaanottaja oikeasti tarvitsee, kuinka paljon ja missä muodossa. Mikä on hänen aikaisempi tietomääränsä, ja millaisesta kulttuurista hän tulee. On myös tärkeää ymmärtää, ettei kaikkiin vetoa samanlainen viestintä, koska Jumala on tehnyt meistä erilaisia. Sosiaaliset, toiminnalliset, luovat ja tiedolliset ihmisluonteet tarvitsevat kukin oman tarttumapintansa, analysoi Martti Minkkinen, joka on tuonut tiimiin monipuolisen kokemuksensa erilaisista viestintätehtävistä.
– Pitäisi olla ihan luonnollista, että me halutaan kertoa ihmisille mitä meidän rakkaassa seurakunnassa tapahtuu ja kutsua ihmisiä mukaan sinne, jatkaa Luovassa erityisesti some- ja kielenhuoltovastuussa oleva Suvi Leinonen.
Uusi ilme ja monipuoliset mediat
Viestinnässämme tapahtui suuri muutos syyskuun alussa, kun otimme käyttöön uuden visuaalisen ilmeen. Yhtenäinen ilme pyrkii viestimään luotettavasta ja positiivisesta yhteisöstä, joka on kiinni tässä ajassa. – Seurakuntamme viestinnän tulisi tavoittaa uskosta osattomia ja luoda heille helppo tie seurakunnan yhteyteen; ensin vaikka vain ajatusten tasolla. Asennemuutos ajatuksissa voi alkaa mukavasta ilmoituksesta, huomauttaa toimistosihteeri Sirpa Arposuo, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa lehti-ilmoitusten kokoaminen.
Sirpa jatkaa: – Ajantasainen ja yhteiskunnassa mukana pysyvä seurakunta viestii kaikilla mahdollisilla yhteiskunnasta löytyvillä välineillä ja sovelluksilla. Seurakunnan pitää olla osa ihmisten arkea eikä jokin erillinen uloke. – Seurakunnan tulee viestiä tarkoituksenmukaisesti, napakasti, nykyaikaisesti, ajan hermolla pysyen, huumoria unohtamatta, Suvi lisää.
Aikaan kuuluvasti seurakuntamme on läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Seurakunnallamme on esimerkiksi Facebookissa sekä yleinen sivu että useiden eri toimintamuotojen omia sivuja (ks. esim. JICF, RistiAalto ja Tukikohta). Tukikohdassa on otettu aktiiviseen käyttöön myös Instagram. – Musta on tosi tärkeää, että seurakunta näkyy ja on aktiivinen somessa, koska se on vaan nykyään yksi tärkeimmistä tiedonvälityskanavista varsinkin nuorten keskuudessa, muistuttaa Suvi. – Haluan olla mukana tuomassa seurakuntaa entistä aktiivisemmin someen! Olisi hienoa, jos nuorten toiminta ja tietty koko seurakunta tulisi tunnetummaksi somessa, hän jatkaa.
Yhteyttä työmuotojen välille
Viestiimi kantaa vahvaa näkyä myös seurakuntamme sisäisen viestinnän kehittämisestä. Näin suuressa seurakunnassa tapahtuu koko ajan paljon sellaista, mistä ei edes seurakunnan sisällä tiedetä riittävästi. Viestiimi pyrkii osaltaan tekemään tätä hyvää työtä näkyväksi. Kuten eräs tiimiläinen kuvailee: – Mielestäni tiimin tulee löytää seurakunnan toiminnasta ja teoista oleellinen ja kyetä viestimään se ymmärrettävästi, luoden samalla hyvää ja luotettavaa sisäistä sekä ulkoista kokemusta.
Sirpa tiivistää tiimin tehtävän osuvasti:
Viestiimi pyrkii kehittämään, parantamaan ja helpottamaan kaikkien työmuotojen monipuolista viestintää luoden samalla yhtenäisen seurakunnallisen linjan näkyvyydellemme. Viestiimi luo suuret linjat, joiden sisällä voi toimia luovasti.
Unelmana oivaltava aktiivisuus
Viestiimillä on takanaan pitkä prosessi seurakunnan ilmeen uudistamisesta. Työ jatkuu vielä kotisivujen sisältöjen kehittämisellä ja onpa seurakunnan julkisivuunkin suunnitteilla pieniä uudistuksia. Viestiimin tavoitteet ovat silti vieläkin pidemmällä. – Toivoisin, että viestintämme on loogista, selkeää, helposti ymmärrettävää, humorististakin. Tilaa voisi jättää katsojan/lukijan omille oivalluksille, pohtii Sirpa. Martti jatkaa: – Nykyisin kun visuaalisuus vie yhä enemmän huomiota kirjoitetulta tekstiltä, yksi vaikutusmahdollisuus voisi olla tiedon visualisointi. Käytännössä se tarkoittaisi tekstin ja graafisen ilmeen yhdistämistä luovalla tavalla. Lukija voisi muutamalla silmäyksellä oivaltaa kaiken oleellisen tiedon.
Suvikin haaveilee nykyistä enemmän viestivästä seurakunnasta. – Unelmoin, että viestintä olisi olennainen ja arkinen osa seurakunnan toimintaa. Unelmoin, että sekä nuoret että vanhat jakaisivat rohkeasti somessa seurakunnan tapahtumia ja toimintaa ja tekisivät sillä lailla seurakuntaa tunnetuksi. Unelmoin, että laadukkaan viestinnän avulla voidaan saada enemmän ihmisiä tulemaan mukaan seurakuntaan, kokemaan yhteyden ja oppimaan tuntemaan Jeesuksen!
Viestintä vaatii paljon työtä. Yksi tiimin unelmista olisikin saada seurakuntaan kokoaikainen viestinnästä vastaava henkilö, jonka tukena olisi joukko vapaaehtoisia, kohderyhmäkohtaisiin tehtäviin sitoutuneita henkilöitä. Tiimi myös unelmoi, että seurakuntalaisina ymmärtäisimme miten merkittäviä viestinkertojia olemme arjen valinnoilla ja teoilla työssä ja vapaa-aikana.
Unelmoin, että omalla viestinnällämme herätämme ajatuksia ihmisissä. Parasta olisi saada ihmisiä kiinnostumaan seurakunnasta ja sitä kautta Jumalasta.
– Jaakko
Töitä riittää
– Olen mukana työssä oikein hyvillä mielin. Saan tehdä seurakunnan eteen jotain sellaista, josta oikeasti pidän. Plussaa on myös, että voin toteuttaa tätä palvelumuotoa oman aikataulun mukaan eli en ole sidottu johonkin tiettyyn kellonaikaan viikossa, painottaa Jaakko.
Viestiimi laajentaa tehtäväaluettaan sitä mukaa, kun saa lisää tekijöitä joukkoonsa. Tarvetta on erityisesti graafisen suunnittelun osaajille sekä kirjoittajille eri tyyppisiin tehtäviin (Keskipiste, kotisivut, Twitter jne.). Myös somistajista sekä tilaisuuksien streamaajista ja tykittäjistä on suuri pula. Viestintään liittyvät tyypillisesti aikarajat – jumalanpalvelusajat, painoaikataulut jne. – mutta osa tehtävistä mahdollistaa myös hyvin vapaan ajankäytön.
Jos olet kiinnostunut osallistumaan seurakunnan viestintätehtäviin, ota rohkeasti yhteyttä tiimiläisiin tai tiiminjohtajaan, Kuisman Minnaan (etunimi@temppeli.fi).