Työntekijät tutuksi: Tero Mesiäislehto

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Työntekijät tutuksi: Tero Mesiäislehto

Olemme aiemmin esitelleet seurakuntamme kotimaassa toimivat työntekijät ja nyt käännämme katseen lähetteihimme. Ensimmäisenä esitellään Tansaniassa kehitysyhteistyötä noin 8,5 vuotta tehnyt Tero Mesiäislehto. Sarjan aiemmat jutut löydät verkkosivuiltamme Ajankohtaista-osiosta.

Reilu nelikymppinen Tero Mesiäislehto on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta Alajärveltä. Seurakuntapiireihin Tero päätyi jo teini-iässä annettuaan rippileirillä elämänsä Jeesukselle, ja oma paikka pienen kaupungin kristillisissä nuorisopiireissä löytyi nopeasti. Myös palveleminen eri muodoissaan tuli tutuksi. Kun tuli opiskelujen aika, Tero suoritti Jyväskylän ammattikorkeakoulussa insinööriopinnot. Koulutuksesta on ollut paljon hyötyä nykyisissä tehtävissä, kuten myös kotimaassa saadusta työkokemuksesta projektityön parissa ja tuotantopäällikkönä.

Jyväskylästä tarttui insinöörin paperien lisäksi mukaan myös vaimo Virpi, joka opiskeli tuolloin yliopistolla kehitysyhteistyötä. Parilla on kolme lasta: 15-vuotias Alvar, 12-vuotias Linnea ja 10-vuotias Ellen. Hieman naureskellen perheenisä lisää, että suomalaisethan usein mieltävät myös lemmikit perheenjäseniksi, joten samassa yhteydessä on syytä mainita myös kolme koiraa. Nämä lemmikit eivät kuitenkaan ole pelkkiä sylikoiria, vaan niillä on tärkeä tehtävä kodin vartijoina. Vaikka Tansania onkin itäafrikkalaiseksi maaksi jokseenkin turvallinen, eivät Mesiäislehdot ole silti välttyneet harmillisen yleisiltä kotimurroilta. Vahtikoirat toivon mukaan pitävät jatkossa tunkeilijat loitolla, sillä Teron mukaan paikalliset tyypillisesti pelkäävät koiria.

Hiljattain perhe muutti uuteen taloon Arushan laitamilla. Rakennuksia on yhteensä kolme, ja pihapiiri on iso. Suuren pihan lisäksi Tero nauttii ympäröivästä luonnosta. Mesiäslehdoilla onkin tapana käydä kerran tai pari vuodessa safarilla, ja jos lysti ei olisi niin kallista, useamminkin voisi lähteä. Ilman perhettään Tero suuntaa usein pitkälle juoksulenkille tai vuorten huipuille. Korkeimpina valloittaminaan huippuina hän mainitsee Kilimanjaron (5 989 m) ja läheisen Merun (4 565 m). Nuorempana hän lisäksi paini, kuten Etelä-Pohjanmaalla on usein tapana.

Vaikka Tansania on lämmin paikka, usein perhe saunoo useamman kerran viikossa. Safarikankaasta valmistettu telttasauna on alun perin erään suomalaisen teettämä, mutta kaasupolttimeen perustuva kiuas on Teron oman insinööriosaamisen taidonnäyte. Kehitystyö jatkuu edelleen, ja aina kun matkalaukuissa on tilaa, perhe maahantuo Suomesta kiuaskiviä.

Ekstrovertti etätyöläinen

Tero työskentelee Fida Internationalin palveluksessa. Työrooleja on ollut vuosien varrella monenlaisia, mutta tällä hetkellä päällimmäisenä tehtävänä on Kongon humanitaarisen avun koordinointi. Tämän lisäksi hän toimii Fidan humanitaarisen avun talouskoordinaattorina kentällä. Monipuolisen työn keskiössä on suunnitteleminen, budjetointi, tehokkaimpien toimintatapojen valinta ja tulosten monitorointi. Pääosa rahoituksesta projekteihin saadaan Suomen ulkoministeriöltä aina vuodeksi kerrallaan, mutta myös yksityiset lahjoittajat antavat merkittävän panoksen. Järjestön humanitaarinen apu painottuu Itä-Afrikan ja Lähi-idän maihin, mutta katastrofiapua toimitetaan myös esimerkiksi Afganistaniin ja Ukrainaan.

Erityisen tärkeänä Tero pitää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamista. Hän kertoo, että hänen polkunsa kohti nykyistä tehtävää alkoi sen oivaltamisesta, kuinka huonoissa olosuhteissa lukuisat ihmiset elävät juuri nyt, joka päivä. Ugandassa työskennellyt kaveri näytti hänelle vuonna 2007 kuvia maan ihmisten todellisuudesta, mikä oli ravistelevaa. Vuotta myöhemmin Tero ja Virpi olivatkin jo itse Ugandassa harjoittelussa.

Työnsä Tero kokee merkitykselliseksi, mutta koska toiminta tapahtuu usein konfliktialueilla, pysyvien tulosten aikaansaaminen ei ole helppoa. Ihmishenkiä kyllä pelastuu, mutta on joskus turhauttavaa, kun sodat ja muut katastrofit uhkaavat vaivannäön hedelmiä. Tällä hetkellä etenkin Afrikan sarven kuivuustilanne on silmälläpidettävä asia, ja ylipäätään Fida pyrkii nopeaan toimintavalmiuteen kriisien syntyessä. Toisinaan raskaan työn keskellä on kuitenkin rohkaisevaa kuulla tarinoita heiltä, joita on onnistuttu auttamaan.

Koordinaattorina toimiminen on pitkälti aika tavanomaista toimistotyötä, vaikka ympäristö ja koordinoitavan työn luonne eroavat kotimaassa toimivien projektityöläisten arjesta. Toisinaan työ on melko itsenäistä, mutta onneksi ei yksinäistä. Ekstrovertiksi itseään kuvaava Tero sanoo nauttivansa hyvästä ja asialleen omistautuneesta työyhteisöstä; parasta on juuri yhteistyö ammattitaitoisten ihmisten kanssa, ei niinkään puurtaminen omassa toimistossa.

Tero korostaa, että kyse on nimenomaan yhdessä tehtävästä työstä, ei hänen yksilösuorituksestaan. Yhteistyön lisäksi monitorointimatkat kentälle ovat antoisia, sillä ne konkretisoivat työn merkityksellisyyttä. Kun tulee puhetta etäpalavereista, Tero sanoo niiden olleen hänelle arkipäivää jo paljon ennen koronaa, sillä Fida on työyhteisönä maantieteellisesti hyvin laajalle levittäytynyt.

Kaikki työ on tärkeää

Haastattelun aikana Tero painottaa, että ulkomailla tehtävä työ ei ole sen arvokkaampaa kuin kotimaassa tehtävä. Toisaalta työn arvoa ei myöskään vähennä se, että se tapahtuu suomalaisen yleisön näkökulmasta kaukana ja ehkä osin piilossakin. Teron mukaan kenenkään ei ole syytä kokea omaa panostaan vähemmän arvokkaaksi kuin jonkun toisen, sillä kaikenlaista osaamista tarvitaan – myös kotimaassa. Jos jokainen lähtisi kaukomaille humanitaariseen työhön, kuka toiminnan rahoittaisi?

Tero pitää ihmeellisenä asiana suomalaisen yhteiskunnan kaikkinaista toimivuutta. Parannettavaa on tietysti, kuten missä tahansa maassa, mutta Afrikassa vietetty aika on antanut perspektiiviä siihen, kuinka hyvin asiat Suomessa pohjimmiltaan ovat. Ihan tavallisen ihmisen onkin syytä taputtaa itseään selkään, sillä juuri tuo selkä ylläpitää rauhallista, rehellistä ja Afrikan maihin verrattuna vaurasta yhteiskuntaa.

Fida kristillisenä järjestönä työskentelee Itä-Afrikassa useiden paikallisten kirkkokumppanien kanssa ja evankeliumi välittyy eteenpäin monin tavoin. Teron työhön ei sisälly julistustyötä ja siksi sitä ei aina mielletä hengelliseksi työksi. Menneinä vuosina myös julistustyö on tullut hänelle tutuksi, mutta ihmisten hädän näkeminen ajaa Teroa auttamaan heitä konkreettisimmalla mahdollisella tavalla. Kun ihminen näkee nälkää, on hänet ruokittava, sillä muutoin sanoma rakastavasta Kristuksesta kuulostaa ontolta.

Vuodet Afrikassa ovat muuttaneet Teron suhdetta Jumalaan. Hän kuvaa, että hengellinen elämä on siirtynyt kauemmas muotomenoista ja muuttunut arkisemmaksi, syvällisemmäksi ja henkilökohtaisemmaksi. Joskus Jumalan kohtaaminen tapahtui lähinnä erityisissä tilaisuuksissa, mutta nykyisin Hän tuntuu olevan läsnä alituisesti ja vaivattomammin. Myös jumalakuva on muuttunut, sillä ihmisten kärsimyksien todistaminen on saanut miettimään, millaista palvelemista Jumala todella arvostaa: hädässä olevien lähimmäisten auttamista vai suureellisia palvontamenoja. Tätä Tero ei kuitenkaan sano vähätelläkseen seurakunnan kokoontumisten merkitystä, ja Tansaniassa ylistyskokoukset venyvätkin usein hyvin pitkiksi.

Vaikka Mesiäislehdot ovat kaukana kotiseurakunnastaan, kokee Tero heidän olevan osa Jyväskylän helluntaiseurakuntaa siinä missä Jyväskylässä asuvienkin. Seurakuntayhteys on hänelle äärimmäisen tärkeä asia, ja on hienoa saada tehdä työtä juuri seurakunnan lähettämänä.

Jumalasuhteen lisäksi myös itse mies on muuttunut. Pohjalainen oikeassa olemisen tarve on vähentynyt ja armollisuus, joustavuus ja avarakatseisuus lisääntyneet. Kyse ei ole siitä, että monet tansanialaiset toimintatavat olisivat sen parempia tai huonompia kuin suomalaiset. Ne ovat vain erilaisia, ja tuo erilaisuus on ollut pakko työtä tehdessä hyväksyä.

Haastattelun aikana välittyy kuva maanläheisestä, suoraselkäisestä ja vaatimattomasta miehestä. Tero tietää työnsä olevan arvokasta, mutta ei korosta itseään: kyse ei ole hänestä, vaan lähimmäisestä, eikä kukaan saisi yksin kummoisia tuloksia aikaiseksi.