Hannamari Ahvenus siirtyy toisiin tehtäviin 

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Hannamari Ahvenus siirtyy toisiin tehtäviin 

Lapsi- ja perhetyöstämme vuodesta 2013 vastannut pastorimme Hannamari Ahvenus on siirtymässä uusiin haasteisiin toisen työnantajan palveluksessa 1.2.2023 alkaen. Näin ollen hänen työsuhteensa seurakuntaamme päättyy 31.1.2023. 

”Seurakunta ja nimenomaan tämä seurakunta, jossa olen saanut tulla uskoon ja palvella ihan uskonelämäni alusta saakka, on minulle rakas ja tärkeä. Työyhteisö on huippu ja toista samanlaista tuskin löytyy”, Hannamari kuvailee lähtötunnelmiaan. Siirtymän jälkeen Hannamari kertoo mielellään jatkavansa vapaaehtoistehtävissä seurakunnassamme. 

Kuulimme Hannamaria asiasta torstaina 15.12.2022 vanhimmiston ja talous- ja hallintojaoston yhteisessä budjettikokouksessa. Kiitämme Hannamaria jo tässä vaiheessa hänen arvokkaasta työpanoksestaan lasten ja perheiden parissa sekä laajemmin koko seurakunnassa.

Monet käytännön asiat odottavat vielä tarkempaa sopimista ja pohdintaa vuodenvaihteen juhlapyhien lähestyessä. ”Sovimme Hannamarin kanssa tarkemmin työsuhteen viimeisistä työpäivistä ja pitämättömistä lomista joulun jälkeen. Kartoitamme silloin myös avautuvan toimen tarpeita, että pääsemme miettimään, mistä näkökulmasta aloitamme uuden pastorin rekrytoinnin”, kertoo johtava pastori Esa Hyvönen.  

Tiedotamme lisää asiasta viimeistään sunnuntaina 8.1.2023, kun aloitamme kevään toimintakauden rukousviikolla. Nyt seurakuntamme vanhimmisto vetoaa seurakuntalaisiin ja pyytää rukoilemaan päättäjille viisautta nähdä tärkeimmät asiat. 

Lisätiedot: 

Esa Hyvönen, johtava pastori
045 275 7424, etunimi.sukunimi@jklhelluntaisrk.fi

Ari Kuisma, vanhimmiston puheenjohtaja
040 575 7117, etunimi.sukunimi@jklhelluntaisrk.fi