Eero Haarala tutummaksi

Eero Haarala aloitti työt lapsi- ja perhepastorina seurakunnassamme syyskuun alussa. Eeron matka seurakuntatyössä on kulkenut Oulaisten, Korson, Joensuun, Kauhajoen ja Kangasniemen kautta viimein ”Suomen Ateenaan”. Tapasin Eeron syyskuun lopulla ja tein muutaman kysymyksen.

Timo: Asut maaseudulla järven rannalla Toivakan ja Kangasniemen rajalla. Oletko kalamies, metsämies ja marjamies?

Eero: Oikea luonnehdinta on varmaankin luonnosta nautiskelija. Käyn joskus kalalla, en metsästä ja on hyvä, jos joku toinen kerää marjat. Rentoudun puuhastelemalla kaikenlaista pihamaalla ja keittiössä. Harrastukset, jos aikaa riittää, kallistuvat moottoripyöräilyyn, karavaanarielämään ja valokuvaukseen. Lukeminen liittyy usein työhön, mutta voi sen katsoa myös harrastukseksi, koska luen muutakin kuin teologista ja hengellistä kirjallisuutta.

Timo: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanissa veljessarjan nuorinta, Eeroa, luonnehditaan älykkääksi järki-ihmiseksi, joskus tosin nokkelan sarkastiseksi. Eero nautiskelee veljien hölmöilyä katsellessaan, mutta ei puutu siihen aktiivisesti. Onko Eero Haaralassa samoja piirteitä?

Eero: (Naurua), mutta rehellisesti sanottuna löydän tuosta palan omaa luonnetta. Äitikin sanoi joskus, että: ”Eero on liukas luikku”. Järki-ihmisyys näkyy ainakin siinä, että minua kiinnostavat enemmän hyvät perustelut kuin kovaan ääneen lausutut totuudet. Elämä on myös opettanut, ettei kaikkiin juniin kannata heti hypätä.

Timo: Seitsemän veljestä -romaanissa Eeron veli, Timo, toteaa: ”Ei tule tuohesta takkia, eikä vanhasta pappia.” Oliko sinulle jo nuorena selvää, että hengellinen työ vie mennessään?

Eero: Olin 15-vuotias, kun tunsin sisäistä myötätuulta tehdä jotakin evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Kotipaikkakunnalla Oulaisissa heräävä innostus jalostui aktiiviseksi toiminnaksi yhdessä toisten nuorten kanssa. Vastuurooli kasvoi ja 25-vuotiaana huomasin olevani muiden töiden ohella (palkaton) nuorisotyöntekijä. Päätoimiseen nuorisopastorin työhön minut kutsuttiin Oulaisista Korson helluntaiseurakuntaan. Korsossa sain tehdä paljon virheitä, mutta silti seurakunnassa mukana olevien nuorten joukko moninkertaistui.

Timo: Oletko ensimmäisten työviikkojen aikana Jyväskylässä löytänyt ilon aiheita?

Eero: Hyvä ilmapiiri on tehnyt vaikutuksen. Työtä tehdään tosissaan ja vastuullisesti, mutta ilmapiiri on kannustava ja rento. Puitteet lasten ja nuorten kokoontumiseen ovat erinomaiset. Olen saanut tulla tavallaan valmiiseen pöytään, koska työn rakenteet ja suunnitelmallisuus ovat kunnossa. Kiitos Heidille ja aikaisemmille työntekijöille, vapaaehtoisia unohtamatta.

Timo: Pastorin työ lyö hohteensa koko perheen elämään. Puolisosta tulee tahtomattaankin ruustinna ja lapset joutuvat joskus selittelemään, tekeekö isä oikeita töitä? Tunnistatko tämän väitteen?

Eero: Perheeseen kohdistuvista odotuksista ja paineista on jonkin verran kokemusta. Aika on toki muuttunut armollisempaan suuntaan. Puolisoni Maria on joskus tiivistänyt asetelman toteamalla: ”Eero pitää huolta seurakunnasta ja minä Eerosta.” Marialla on oma työ ja aikataulut Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstöpäällikkönä. Meillä on kaksi aikuistunutta lasta, jotka ovat muuttaneet opiskelujen myötä pois lapsuuskodista.

Timo: Kristinuskon haurastumisen aikana pastori voi nähdä haasteet vuorten korkuisina. Miten löydät voiman ja innostuksen vuorten valloitukseen?

Eero: Katson valoisasti tulevaisuuteen. Jumalasta etääntyminen synnyttää jossakin pisteessä hengellisen janon ja nälän. Pieniä merkkejä siitä on näkyvissä myös Suomessa. Pidetään huolta omasta vireystilasta. Elävä kristinusko on kautta aikojen ollut vastakulttuuri, jossa on ihmeellistä vetovoimaa. Siinä on voimaa myös pastorille.

Tein viime vuodet paljon kouluvierailuja Keski-Suomen alueella. Joskus kuulin päivittelyä, että koulujen ovet ovat menneet säppiin hengellisiltä asioilta. Se ei pidä paikkaansa. On totta, että koululuissa ei saa tehdä niin sanottua käännytystyötä eikä velvoittaa ketään uskonnon harjoittamiseen. Kristinuskosta saa kuitenkin puhua ja pitääkin puhua. Kannattaa tarttua ongelmien sijaan mahdollisuuksiin.

Teksti: Timo Toivanen