Uusia jäseniä ehdolla vanhimmistoon

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Uusia jäseniä ehdolla vanhimmistoon

EDIT: Tässä esitellyt henkilöt valittiin vanhimmistoon keväällä 2022 ja heidät siunataan tehtäväänsä seurakunnan keskellä sunnuntaina 4.9.2022.

Seurakuntaamme johtaa vanhimmisto, jonka tehtäviin kuuluu seurakunnan hengellinen ja hallinnollinen johtaminen. Keväällä 2021 seurakuntamme vuosikokouksessa vanhimmistosta jäi pois kaksi jäsentä. Sittemmin vain kahdeksan jäsenen voimin työskennelleen vanhimmiston täydennystarve on ollut ilmeinen. Vanhimmisto aloittikin prosessin uusien vanhinten valitsemiseksi saman tien ja pyysi heti vuosikokouksessa sekä kesäkuun 2021 Keskipiste-uutiskirjeessä seurakuntalaisilta vinkkejä uusiksi vanhimmiksi. 

“Tarvitsemme lisää laajuutta päätöksentekoon. Haluamme, että vanhimmistossa olisi erilaisia ihmisiä ja siten mahdollisimman laaja kosketuspinta seurakuntaan”, kertoo vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma. “Syksyn aikana keskustelimme mahdollisista kandidaateista ja tammikuussa päädyimme kahdeksaan henkilöön, joilta kysyimme halukkuutta tulla tutustumaan vanhimmiston työskentelyyn. Heistä kuusi vastasi myöntävästi ja kävi kevään aikana tutustumiskäynnillä”, Ari kuvailee prosessia. 

Nyt vanhimmisto haluaa esitellä seurakunnalle neljä seurakuntamme jäsentä, jotka ovat lupautuneet olemaan käytettävissä vanhimman tehtävään. Vanhimmisto pyytää seurakuntalaisia rukoilemaan prosessin puolesta. Nykyiset vanhimmiston jäsenet ottavat mielellään myös vastaan palautetta tähän esitykseen liittyen (ks. yhteystiedot).  

Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaisesti virallisen päätöksen uusista vanhimmiston jäsenistä tekee seurakunnankokous. Ari Kuisma kutsuukin kaikkia seurakuntamme jäseniä mukaan päättämään asioista: “Samassa kokouksessa sunnuntaina 24.4.2022 teemme päätöksen myös leirikeskuksen myyntiaikeista, tervetuloa osallistumaan päätöksentekoon!” 

Vanhimmistoehdokkaat

Anwar Anjam on 47-vuotias lähihoitaja, joka asuu vaimonsa ja kolmen alaikäisen lapsensa kanssa Pupuhuhdassa. Lasten, nuorten sekä vanhusten parissa työskentelyyn opinnoissaan suuntautunut Anwar työskentelee Telkänsiiven hoivakodissa. Anwar on palvellut seurakunnassamme vuodesta 2014 alkaen rukouspalvelijana sekä muutaman vuoden myös seurakuntaneuvoston jäsenenä. 

Teemu Kukkola työskentelee metalliteollisuudessa tuotekehitysinsinöörinä ja on koulutukseltaan konetekniikan diplomi-insinööri. 44-vuotias Teemu asuu perheensä kanssa Jyväskylän kantakaupungin alueella. Kutsua tähän prosessiin Teemu kertoo pitävänsä luottamuksen osoituksena. Tutustuttuaan tehtävään, harkittuaan ja rukoiltuaan asiaa hän on ilmoittanut olevansa käytettävissä tehtävään. “Mielestäni seurakunnan suunnan täytyy vahvasti pohjautua Raamattuun myös tulevina aikoina”, Teemu linjaa. Musiikkivastuissa paljon palvellut Teemu on vaimonsa kanssa mukana myös uudessa varkkijumiksen tiimissä. 

Allan Lindberg asuu Korpilahdella vaimonsa Sirun kanssa. 48-vuotias Allan työskentelee yrittäjänä ja hoitaa kiinteistöjä, Siru on parhaillaan opiskelemassa lähihoitajaksi. Heillä on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Allan kertoo lähteneensä tähän prosessiin mukaan hyvillä mielin, koska haluaa olla Jumalalle kuuliainen. Seurakunnassa Allan on tullut tutuksi muun muassa aktiivisena aktiolaisena ja alttiina palvelijana monissa käytännön tehtävissä.  

Viki Pakarinen on vaajakoskelainen 34-vuotias aviomies ja 4-vuotiaan tyttären isä. Aiemmin mobiiliverkkojen parissa asentajana työskennellyt Viki on siirtynyt nyt suunnittelijaksi. Seurakunnassa Viki on tullut monelle tutuksi niin musiikkiryhmistä kuin monista lähetystyöhön liittyvistä tehtävistä. Viki kertoo yllättyneensä positiivisesti kutsusta tulla tutustumaan vanhimmiston toimintaan. “Ensikertalaisen silmin kokouksessa pintaa syvemmältä nähdyt seurakuntakiemurat ovat vaikuttaneet oikein mielenkiintoisilta”, kertoo Viki.