Toivo Haapalan muistolle

Seisoin jämsäläisen Olkkolan maalaiskansakoulun ulkoportailla. Kokous oli päättynyt. Ihmisiä meni ohitseni. Minä, neljäsluokkalainen, olin tullut juuri uskoon omassa koululuokassani. Katselin kuinka puhuja, Toivo Haapala, vasta kentälle lähtenyt julistaja, poistui lainatulla polkupyörällään pimenevään iltaan.
Oli vuosi 1959.

12.10.2020 saimme suruviestin: eläkkeellä ollut seurakuntamme johtaja ja paimen Toivo Haapala oli päässyt taivaan kotiin. Se oli apea päivä.

Toivo oli syntynyt Keuruulla 5.6.1941. Hän tuli uskoon 16-vuotiaana. Lapsuuskoti oli helluntailainen. Toivo piti kotia parhaana raamattukoulunaan. 18-vuotiaana hän osallistui Katinalan raamattuopiston kuuden viikon raamattukurssille.

Eino Ahonen näki Toivon lahjakkuuden ja vei hänet työtoverikseen Kouvolan helluntaiseurakuntaan. Toivo oli aina varma kutsumuksestaan: Puhuja oli keskeyttänyt saarnansa, ottanut viisivuotiaan Toivon syliinsä ja sanonut hänelle ”sinusta tulee saarnaaja”. Viisivuotiaana saatu kutsumus alkoi nyt olla todellisuutta.

21-vuotiaalle tuli kutsu Lappeenrannan helluntaiseurakunnan saarnaajaksi. Parin vuoden jälkeen Toivo lähti viisivuotiselle kierrokselle Sallaan, Joutsaan, Ivaloon ja Tornioon. Mukana seurasi nuorikko Hellevi. Heidät oli vihitty avioliittoon 9.9.1962.

Toivo kutsuttiin 1971 Mikkelin helluntaiseurakunnan saarnaajaksi. Seitsemän Mikkelin vuoden jälkeen vuorossa oli vuosi Kuopion helluntaiseurakunnassa, mistä he siirtyivät kuudeksi vuodeksi Seinäjoelle. Siellä Toivo järjesti Niilo Yli-Vainiolle keskiviikkoiset Uusi elämä voittaa -herätyskokoukset.

Vuonna 1985 Toivolle tuli kutsu Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtajaksi. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle 20 palveluvuoden jälkeen vuonna 2005. Toivo onkin seurakuntamme pitkäaikaisin työntekijä!

Toivon kyvykkyys ja osaaminen pantiin merkille jo hyvin varhain. Hän oli useimmissa Helluntaiherätyksen yhteisten yhteisöjen hallituksissa, toimikunnissa, työryhmissä tai valmistelevissa ryhmissä. Yksi keskeisimmistä oli pitkä valmistelutyö, joka johti 2002 Suomen Helluntaikirkon perustamiseen. Toivo valittiin sen ensimmäiseen hallitukseen. Ison Kirjan hallinnossa hän oli keskeisesti mukana kansanopiston järjestämisluvan hakemisessa.

Useilla matkoillaan seurakuntamme ja lähetysjärjestömme Fidan työkohteisiin hän kävi kannustamassa ja tukemassa lähetystyöntekijöitä. Kustannustoiminnassa hän oli lehtien ja kirjallisuuden toimitusneuvostossa. Toivon laaja-alaista näkemyksellisyyttä ja tietämystä hyödynnettiin Suomen vapaakristillisessä neuvostossa, jonka hallituksessa hän oli parikymmentä vuotta.

Toivo oli seurakunnan ja seurakuntalaisen paimen. Hänellä oli isällistä auktoriteettia ja arvovaltaa. Hän oli läsnä hengellisellä paimenuudellaan – silloinkin kun ei ollut paikalla. Toivo pitäytyi terveeseen oppiin, luotti Sanan saarnaan ja opin mukaiseen opetukseen, sekä Pyhän Hengen johdatukseen ja inspiroivaan vaikutukseen. Hän tiesi loistavan puhetaitonsa, mutta se oli hänelle vain Herran lahjoittama väline.

Toivon valoisa ja ystävällinen olemus välitti lämpöä, turvallisuutta, uskoa ja Jumalan armon läsnäoloa. Toivon ei tarvinnut korostaa tehtäväänsä eikä asemaansa. Hän hallitsi tyylikkäästi tilanteen kuin tilanteen. Hänen huumorinsa oli ainutlaatuista, osuvaa ja ketään loukkaamatonta. Sellaisia olivat myös hänen jopa uskomattomilta kuulostavat tarinansa.

Toivo viihtyi ihmisten keskellä. Hän pyrki tervehtimään kaikkia ja antamaan tunteen tuttuudesta. Hän luotti ihmisiin, näki heidän vahvuuksiaan ja seurakunnan edun mukaisia kokonaisuuksia. Toivo oli idearikas ja innovatiivinen, ja lähti hyväksi nähdessään mukaan yhteisön hyvää edistävään uuteen.

Toivo oli ihmisenä ja johtajana luontaisen yhteistyökykyinen. Hänellä oli uskomattoman laajat verkostot. Jyvässeudun baptisti-, helluntai- ja vapaaseurakuntien pastorit ja vanhimmat tapasivat Toivon aikana toisiaan säännöllisesti veljellisen epämuodollisessa hengessä.

Toivo tuli polkupyörällä Palokan mökille. Oli Keskipiste-lehden toimituskunnan palaveri. Seurakunnan johtaja vastasi lehden päätoimittajan tehtävästä. Kerroimme hänelle pääpiirteitä seuraavan numeron sisällöstä. Toivo nyökytteli tyytyväisenä hyväksyvästi. Laittoi lakin päähänsä, toivotteli hyvää palaveria ja poistui omalla pyörällään aurinkoiseen kesäiltaan.
Oli vuosi 1985.

Toivo oli intohimoinen lukija ja sujuvakynäinen kirjoittaja. Hänen sanavarastonsa oli laaja ja kielikuvansa rikkaita. Kukapa tietää hänen kirjoitustensa määrän. Niitä julkaistiin eri lehdissä ja kokoomateoksissa. Hän kirjoitti kuusi kirjaa: tarinoita, opetusta sekä muistelmansa. Yhden kirjan hän suomensikin!

Toivo oli myös intohimoinen liikkuja, joka juoksi puolenkymmentä maratonia. Hänen mielestään vanhimmiston kokouksia olisi ihan hyvin voitu pitää juoksulenkillä.

Perhe oli Toivolle tärkeä. Hän muisti usein mainita Hellevistä, hänelle sopivasta vaimosta. Ristin Voitto -lehden 60-vuotishaastattelussaan hän pahoitteli, kuinka Hellevi ja lapset joutuivat monta kertaa hänen työpaikkansa vaihtumisen takia jättämään tutuksi tulleen ympäristön ja ystävät.

Kun Toivo muutti maanantaina taivaaseen, häntä jäi kaipaamaan seitsemän lasta perheineen, 16 lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Ja meitä uskonystäviä, ystäviä, tuttuja ja yhteistyökumppaneita kotiseudulta maailman laidalle!

Se toivo, mihin Toivo oli täydellä varmuudella nuoruudestaan alkaen uskonut, on nyt hänelle todellista (Room. 8:24–25).

Kävin Toivon luona hoitokodissa parin-kolmen viikon välein. Hän kyseli, miten jaksat, onko ollut kiireitä, ja saattoipa ehdottaa jonkin seurakuntaan liittyvän tehtävän hoitamistakin. Halasimme lämpimästi aina tullen ja mennen. Niin silloin viimeiselläkin kerralla!
On vuosi 2020.

Kiitos Toivo! Siitä herätyskokouksesta 1959. Siitä viimeisestä 2020.

Matti Kangasoja