Ehtoollisjumalanpalvelus

Tapahtumapäivä(t): su 3.4.2022

Kello: 11:00 - 12:00


Helluntaikirkko
Okkerinkatu 2 Jyväskylä

Ehtoollisjumalanpalvelus

Tamirat ja Hirut Tariku, Esa Hyvönen, Juha Suni, Anna-Leena Luoma-aho

Etiopian Guenet kirkon johtaja Tamirat Tariku yhdessä puolisonsa Hirutin kanssa vierailevat Fidan ja Fidan Bisnestiimin kutsumana Suomessa.

Fida aloitti useiden helluntaiseurakuntien ja bisnestiimin kanssa tukemaan Guenet kirkkokunnan pioneerihanketta, jonka tavoitteena on viiden vuoden aikana lähettää 500 pioneerievankelistaa ja perustaa 500 uutta seurakuntaa erityisesti saavuttamattomien kansanryhmien pariin. Ensimmäisen vuoden aikana on lähetetty sata pioneeria.

Sota ja kuivuus ovat aiheuttaneet paljon haasteita ja menetyksiä Etiopian eri maakunnissa, mutta julistettu Jumalan Sana on saanut ihmeitä aikaan; ihmisiä tulee uskoon ja seurakuntia syntyy. Seurakunta kasvaa maassa, josta psalmissa 68:32 kirjoitetaan: Etiopia kiiruhtaa ojentamaan käsiänsä Jumalan puoleen.

Lähetyslounas tilaisuuden jälkeen, tuotto lyhytaikaisen lähetystyön hyväksi

Tervetuloa livelähetykseen YouTube-kanavallamme