Holokaust-vanhusten kuoro Suomessa 17.-20.9.

  • Ajankohtaista

Holokaust-vanhusten kuoro Suomessa 17.-20.9.

Shalom_kuoro_ja_Annu_Jouni_1

Kuorolaulun on todettu olevan hyväksi ihmisen mielelle ja terveydelle. Tästä vahvana todisteena Suomessa konsertoi syyskuussa iloisia ja pirteitä Budapestin vanhuksia, joista monet joutuivat nuoruudessaan kokemaan Auschwitzin keskitysleirin kauhut. Tälläinen kuoro on ehkäpä ensimmäistä kertaa Suomen maaperällä.

– Meillä kuoroharjoituksissa nauretaan ja lauletaan yhtä paljon, kertoo Rudolf eli “Rudi”, 85-vuotias kuoronjohtaja ja pianisti. – Laulaminen antaa meille itsellemme iloa, kuulijoista emme ole niin varmoja, huumorintajuinen Rudi vihjaa pilke silmäkulmassa.

Suomen matkalle lähdetään hyvin innostuneena, onhan kyseessä sukulaiskansa ja Shalom-kuoron ensimmäinen ulkomaanmatka. Mukaan kuoroon on tätä matkaa varten otettu myös muutamia holokaust-vanhusten lapsia ja näin on saatu sopiva kokoonpano Suomen matkaa varten aikaan. Kuoro on luvannut esittää rakkaimpia laulujaan vuosien varrelta ja yleisö saa kuulla monia kaihoisan kauniita melodioita noin kahdenkymmenen kuorolaisen voimin.

Ainutlaatuiset kuorovieraat saapuvat Budapestista Suomeen Fida Internationalin juutalaistyötä siellä meidänkin seurakuntamme lähettämänä tekevän Pursiaisen perheen tuomina. Kuoron matkaa tukee Unkarissa toimiva juutalaisjärjestö. Hyvää yhteistyötä kuvaa se, että kuoron konserttimatkan Suomen osuus on uskottu Pursiaisten lähettiperheen hoidettavaksi.

Jouni ja Anna-Maria Pursiainen (kuvassa eturivissä vasemmalla ja oikealla) ovat Unkarissa asuessaan kohdanneet satoja holokaustista selvinneitä. He ovat saaneet lämpimän vastaanoton Budapestin holokaust-vanhusten parissa. Käytännönläheiset rakkaudenosoitukset ovat suuri todistus kristittyjen asenteesta.

Holokaustin aikana kristittyjen maine tahriintui pahoin juutalaisten silmissä ja nyt meillä on velvollisuus ja etuoikeus muuttaa tuota väärää käsitystä toimimalla toisin. Pursiaiset ovat käytännössä nähneet, kuinka vanhusten aito kohtaaminen puhuttelee myös seuraavia sukupolvia.

Myös Jouni uskoo kuorossa laulamisen antavan ihmiselle iloa ja voimia. – Saapuessamme Unkariin tämä Shalom-kuoro erottui heti hyvin pirteänä ja iloisena, hän toteaa.  Jouni tekee perheensä kanssa Unkarissa työtä näiden juutalaisvanhusten parissa. – Suomessa halutaan muistaa näitä vanhuksia monin tavoin, kylmään Unkarin talveen saamme sadoittain ihmisten kutomia villasukkia, joita voimme jakaa heille.

Kolme ilmaista hyväntekeväisyyskonserttia

Shalom-kuoro pitää kolme ilmaista hyväntekeväisyyskonserttia  Suomessa. Kuoro konsertoi heti tulopäivänään keskiviikkona 17.9.14 on Vantaan Martinus-salissa klo 18. Kotkassa konserttipaikkana on 18.9.14 klo 18 Kotkan helluntaiseurakunta. Kolmas konsertti on Turun helluntaiseurakunnassa lauantaina 20.9.14 klo 17.

Kuorolaisten korkean iän vuoksi matkustamismahdollisuudet ovat rajalliset ja siksi kaikki konsertit ovat lyhyiden välimatkojen päässä Etelä-Suomessa. Jouni ja Anna-Maria Pursiainen kannustavat kuitenkin jyväskyläläisiäkin lähtemään runsain joukoin liikkeelle: – Raikuviin aplodeihin tarvitaan monet kädet!

Konserteissa kerätään rahalahja kuoromatkan kulujen peittämiseksi. Ilman suomalaisten tukea kuoromatka ei olisi toteutunut.

Rudolf

Kuoronjohtaja Rudi tulee kertomaan konsertin aikana myös omia kokemuksiaan holokaustin ajalta. Hän joutui Auschwitzin keskitysleirillä seisomaan tohtori Mengelen edessä, joka päätti hänen elämänsä pituudesta. Rudin äiti ja sisko määrättiin toiseen jonoon, joka johti suoraan kaasukammioon. Monista vaikeista vaiheista huolimatta Rudi on säilyttänyt myönteisen elämänasenteen.