Armi Hintikkaa muistaen

  • Ajankohtaista
Artikkelin kuva

Armi Hintikkaa muistaen

Seurakuntamme arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hillevi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16.1.2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Mikon läsnä ollessa. Armi oli syntynyt 20.4.1955 Petäjävedellä. Hänen hautajaisensa vietettiin lähiomaisten kesken lauantaina 12.2.2022 Jyväskylässä Mäntykankaan kappelissa ja lämminhenkinen muistotilaisuus Jyväskylän Helluntaikirkossa.

Armi oli tunnettu taidokkaana puutarhan hoitajana, joka sai kasvit kasvamaan elinvoimaisina. Kotipuutarhansa hoidosta hän sai hyvää vastapainoa monipuolisiin seurakunnallisiin vastuutehtäviin. Armi sai olla niin kylväjän kuin leikkaajan osassa myös Kaikkivaltiaan puutarhan hoidossa tuottaen runsasta, iankaikkista satoa: sielujen pelastumista.

Noin 40 vuoden iässä Armin hengellinen kutsu voimistui. Se ohjasi häntä suorittamaan Iso Kirja -opiston raamattuopintoja, joiden jälkeen 1.2.1996 hänet kutsuttiin evankelistaksi Laukaaseen. Siellä Armi osallistui puolisonsa Uskon kanssa Jyväskylän helluntaiseurakunnan alaisen rukouspiirin toimintaan ja jatkoi samanaikaisesti opintojaan Keuruulla Isossa Kirjassa. Heidän työnsä kautta helluntaiherätyksen Laukaan työ vahvistui, ja sen hedelmänä rukouspiiri itsenäistyi Laukaan helluntaiseurakunnaksi vuonna 1999.

Vuonna 2002 Armi siirtyi pastoriksi Jyväskylän helluntaiseurakunnan alue- ja seurakuntatyöhön ja erityisesti Palokan alueseurakuntaan Toivonkulmaan. Samana vuonna hän käynnisti paikallisen Evankeliointi Elämäntapana (EE) -työn, jonka ydinajatuksena on opettaa evankeliointia käytännössä, jolloin oppimista tapahtuu enemmän kuin pelkästään opetusta kuuntelemalla. Käytännön koulutuksen lisäksi Armi osallistui valtakunnallisen EE-työn kehittämiseen ja suunnitteluun. Vuonna 2010 EE päivittyi nykyaikaiseksi XEE-työksi.

Armin energinen ja eteenpäin vievä asenne sekä korkea työmoraali näkyivät myös Suomen Helluntaikirkon hallinnossa hänen toimiessa sen hallituksen jäsenenä Jyväskylän helluntaiseurakunnan edustajana. Armi oli myös Suomen Helluntaikirkon Naisfoorumin jäsen toimien osana ajasta myös sen puheenjohtajana.

Seurakuntatyönsä ohella Armi viimeisteli teologian maisteritutkintonsa Ison Kirjan kautta Walesin yliopistoon vuonna 2014. Hänen päättötyönsä aiheena oli Pyhän Hengen lahjojen ilmenemiseen vaikuttavat tekijät helluntaiseurakunnassa.

Armi ahkeroi kokosydämisesti Herran työssä, jotta sanoma Jeesuksesta tavoittaisi kaikki ihmiset. Ahkera ja päämäärätietoinen uurastus puoliso Uskon tuella alueseurakunnassa tuotti näkyviä tuloksia myyjäisten sekä teltta- ja toritapahtumien muodossa. Niissä monet toivonkulmalaiset tulivat Armin lisäksi tutuiksi paikallisyhteisölle. Toivonkulmalaiset järjestivät perinteisiä telttakokouksia ihmisten tavoittamiseksi ja uskovien hengellisen elämän vahvistamiseksi. Armi työskenteli pastorina vuoden 2016 loppuun asti.

Armin muistoa kunnioittaen toivomme evankeliumin työlle menestystä Jyvässeudulla. Innostakoon hänen muistonsa meitä rukoilemaan evankelistan lahjan laajempaa esille tuloa seurakuntamme keskellä. Antakoon Armin esimerkki meille myös lämpimän mallin siitä, kuinka paimen piti huolta lampaistaan. Hän ruokki heitä ennen kaikkea jakamalla Jumalan sanasta syötävää.

Armia – vaimoa, äitiä ja mummia – jäivät kaipaamaan puoliso Usko, tytär Sini puolisonsa Berndin sekä lastensa Jonaksen ja Nellin kanssa, poika Mikko puolisonsa Jasminin kanssa, sekä laaja työkavereiden joukko ja lukuisat seurakuntalaiset yli seurakuntarajojen.

Hyvin teit, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Mene Herrasi iloon. (Mt. 25:21)

Sirpa Malin
työtoveri