Toimintaohje koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseen tilaisuuksissamme
Miten koronavirus tarttuu?
Koronavirukset leviävät ihmisestä toiseen erityisesti hengitystie-eritteiden välityksellä pisaratartuntana. Suurin riski tartunnalle syntyy, kun tartunnan saanut yskäisee tai aivastaa lähiympäristöön. Tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen henkilön ysköksistä saastuneiden materiaalien tai pintojen kautta. Tartunnan saaminen oireettomilta ihmisiltä on tämänhetkisen tiedon mukaan epätodennäköistä.
Mitä teemme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi?
Kiinnitämme erityistä huomiota siivoukseen. Desinfioimme pintoja, tasoja ja ovenkahvoja säännöllisesti sekä nostamme wc-tilojen siivouksen tasoa. Käsienpesupisteillä on tarjolla nestemäistä saippuaa ja kertakäyttöpyyhkeitä. Olemme myös sijoittaneet käsidesipulloja eri puolille kirkkorakennusta.
Suosittelemme välttämään fyysiseen kontaktiin perustuvia tervehdyksiä kuten kättelyitä tilaisuuksiemme yhteydessä. Jos joku yrittää kätellä sinua, ei ole epäkohteliasta kieltäytyä kättelystä.
Älä tule kirkkoon sairaana. Flunssaisena suosittelemme kotiin jäämistä. Tiimipalavereissa ja pienryhmätapaamisissa voit hyödyntää etäyhteyksiä (puhelu tai videopuhelu esimerkiksi WhatsAppin tai Skypen kautta). Jumalanpalveluksiin keskiviikkona kello 19 ja sunnuntaina kello 11 puolestaan pääset mukaan livelähetyksen kautta YouTube-kanavallamme (linkki).
Mitä sinä voit tehdä?
Tärkeintä on huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta. Kun käytät alkoholipitoista käsihuuhdetta, ota kerralla määrä, jolla pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Käytä kertakäyttöpyyhkeitä käsien kuivaamiseen. Älä käytä yhteispyyhkeitä.
Toivomme, että tutustut myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeisiin yskimisestä ja käsihygieniasta hengitystieinfektioiden leviämisen välttämiseksi (linkki).
Ohjeet tiivistetysti:
Pese kätesi aina
kun tulet ulkoa sisään
ennen ruoan laittoa ja ruokailua
wc-käynnin tai vaipan vaihdon jälkeen
niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen
kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö
Pysäytä mikrobien leviäminen yskiessä
suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat, ja laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
Kiitos, kun autat meitä kaikkia!