Vaihtelevissa vastuissa

Täällä kirjoittelee Niina Ruotsalainen, joillekin ehkä tuttu naama Welcome-tiimistä. Olen 27-vuotias lastentarhanopettaja ja asun mieheni kanssa pienessä keltaisessa puutalossa Jyväskylän laitamilla. Siitä on vierähtänyt jo yhdeksän vaihderikasta vuotta, kun ylioppilaaksi kirjoitettuani muutin Pohjois-Savon pikkukunnasta Keiteleeltä tänne Jyväskylään. Welcome-tiimi on ollut palvelupaikkani seurakunnassa viimeisten kolmen vuoden ajan.

Palveleminen seurakunnassa tuli minulle tutuksi jo lapsuudessani. Sen lisäksi, että kävimme perheeni kanssa säännöllisesti seurakunnan tilaisuuksissa, olin mielelläni jo alle kouluikäisenä pikku apurina muun muassa seurakunnan myyjäisten valmisteluissa arparullien käärijänä, kalakukkotalkoissa kalojen perkaajana sekä nautin askartelusta lähetystyön hyväksi. Myöhemmin palvelupaikkojani ovat olleet muun muassa pyhäkoulussa opettaminen, keittiötyöt ja musiikkitoiminta.

Kun tuli aika muuttaa Jyväskylään, oli selvää, että etsin tieni paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Iso seurakunta tuntui ajatuksena samanaikaisesti sekä pelottavalta että houkuttelevalta. En tuntenut temppeliltä montaakaan nuorta ja ajatus yksinäisyydestä ison porukan keskellä tuntui kurjalta. Toisaalta isomman seurakunnan monet mahdollisuudet niin Jumalan kohtaamisen kuin seurakunnassa toimimisen suhteen kiinnostivat maalaistyttöä. Pelkoni osoittautuivat hyvin nopeasti turhiksi, sillä pääsin laulamaan kuoroon, päädyin huippuhyvään soluun, josta sain monta sydänystävää, ja varsin nopeasti iso seurakunta alkoi tuntua monellakin tapaa kodilta.

Vuosien vieriessä palveleminen seurakunnassa muuttui epäsäännöllisemmäksi. Kuoron toiminta loppui ja opiskeleminen kokopäivätyön rinnalla vei paljon vapaa-aikaa. Kolmisen vuotta sitten aloin kaipaamaan taas säännöllistä palvelupaikkaa seurakunnassa. Ollakseni rehellinen, valitsin silloin Welcome-tiimin palvelupaikakseni suurimmaksi osaksi sen tähden, että siinä pääsisi todennäköisesti pienimmällä vaivannäöllä, mutta saisi kuitenkin kuulua johonkin porukkaan ja saisi mahdollisuuden palvella. 🙂

Näinä vuosina Welcome-tiimissä olen saanut iloita hyvistä kohtaamisista, nauttia tiimityön hersyvästä voimasta ja toisaalta kokea myös omalta mukavuusvyöhykkeeltä poistumisen vaikeutta. Jos alussa helpolla pääseminen oli yksi motiiveistani, niin olen tässä matkan aikana ymmärtänyt, että välittävä vuorovaikutus vaatii kykyä olla läsnä, eikä sitä voi tehdä puoliteholla. Ennen kaikkea tämä on ollut matka, jossa olen saanut olla opettelemassa jotain siitä yhteydestä, josta Jeesus puhuu jäähyväisrukouksessaan Johanneksen evankeliumin 17. luvussa.

Minun unelmani on, että jokainen Jeesuksen hyvyydestä osansa saanut olisi niin täynnä rakkautta, että meidän arkinenkin kanssakäymisemme toistemme kanssa voisi heijastaa Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen välistä yhteyttä. Toivoisin todella, että meidät uskovat tunnistettaisiin Jeesuksen opetuslapsiksi nimenomaan keskinäisestä rakkaudesta, enkä todellakaan väitä, että olisin itse tässä millään tasolla muita parempi. Me ollaan siis kaikki Welcome-tiimiläisiä, toinen toistemme palvelijoita, rohkaisijoita ja vierelläkulkijoita, kun saadaan olla osa Taivaan Isän perhettä. Toivon sydämestäni, että jokainen voisi aistia jotain tällaista yhteyttä meidän seurakunnassa! 🙂