Työntekijät tutuksi: Hannamari Ahvenus
Seuraavaksi tässä seurakuntamme työntekijöitä esittelevässä sarjassa esittäytyy lasten ja perheiden pastorina työskentelevä Hannamari Ahvenus.
Hannamari on Keski-Suomen kasvatti. Hänen koulupolkunsa käynnistyi Laukaassa ja jatkui Jyväskylään Lyseon lukioon. Sittemmin hän on kiertänyt työn perässä eri puolilla Suomea ja aina Itävaltaan saakka. Viimein kuitenkin tuli aika palata Keski-Suomeen. ”Ympyrä sulkeutui, kun palasin Jyväskylään ja kotiseurakuntaan”, kertoo itsensä kotiseuturakkaaksi paluumuuttajaksi määrittelevä Hannamari. Keski-Suomi on hänen sielunmaisemaansa ja täällä odottivat tärkeät sukulaiset. ”Tänne on aina hyvä palata. Juuret ovat tärkeitä, että tietää, mistä ponnistaa”, Hannamari toteaa.
Kun aikaa on, Hannamari lähtee perheensä kanssa mielellään yhdessä ulos luontoon. Hän pitää myös kädentaidoista ja kaikenlaisesta luovasta puuhailusta, etenkin jos sen voi yhdistää Raamatun lukemiseen ja opiskeluun. Lisäksi musiikki ja erityisesti laulaminen on Hannamarille tärkeää. Hän sanoo myös ”olevansa hyvä olemaan” ja nauttivansa, kun ei ole aikatauluja ja voi vaan istuskella sohvalla ja katsella taivasta. ”Ulkopuolelta voi näyttää, ettei siinä tapahdu mitään, mutta asiat tapahtuvat pääni sisällä. Tykkään, kun on aikaa olla ja pohdiskella”, Hannamari kertoo.
Iloa järjestyksestä ja yllätyksistä
Hannamari kuvailee itseään ambivertiksi, jossa yhdistyy sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä: ”Tykkään olla ihmisten kanssa ja aidot kohtaamiset toisten kanssa ovat tärkeitä ja voimaannuttavia. Toisaalta tykkään olla yksin.” Hannamari tarvitsee tilaa asioiden prosessointiin ja miettimiseen. Hän kaipaa ympärilleen järjestystä, mutta on myös spontaani luonne, jota eivät yllätyksetkään haittaa. ”Nehän ovat aina mahdollisia ja todennäköisiä lasten kanssa”, Hannamari naurahtaa.
Hannamarin ja puoliso Markuksen elämät kohtasivat seurakunnan keskellä ja tutustuminen johti yhteisen perheen perustamiseen. Kotiarjessa yhdistää muun muassa kummallekin tuttu Itävalta sekä saksan kieli. ”Itävallassa kasvaneen Markuksen on edelleen helpompi sanoa jotkut asiat saksaksi. On rikkaus, kun voi yrittää tehdä itsensä ymmärretyksi kahdella kielellä, vaikka arjessamme suomen kieli jyrääkin”, Hannamari määrittelee perheen kaksikielisyyttä.
Markus työskentelee it-alalla. Seurakunnassa hän on mukana musiikkijutuissa sekä lapsityössä. Vanhempien arkeen tuo iloa ja vauhtia Eliel, joka on juuri siirtynyt kolmevuotiaan uhmasta sujuvasti nelivuotiaan uhmaan ja etsii vahvasti omaa tilaansa ja tahtoaan. Verbaalisesti taitava ja vauhdikas lapsi pitää liikkeessä niin vanhemmat kuin isommat sisarukset. Ahvenusten perheeseen kuuluvat myös Markuksen teini-ikäiset lapset Joonatan ja Sofia, jotka asuvat osittain heillä. Oman perheen myötä Hannamarille ovatkin tuttuja niin uusperheen riemut kuin kivut.
Keskustelumme jatkuukin sujuvasti seurakuntaan ja erikoiseen ajatukseen seurakunnasta täydellisten yhteisönä. ”Seurakunta on kaikkea muuta. Se on paikka, johon saa tulla – ja johon pitäisi tulla – juuri silloin, kun elämässä on mitä tahansa haasteita”, Hannamari painottaa. Hän ihmettelee, miksi usein yritämme ensin itse eheyttää itseämme ennen kuin uskomme voivamme tulla seurakuntaan. Mistä syntyy tarve kiillotella elämää ja miksi rehellisyys on edelleenkin hirveän vaikeaa, kyselee Hannamari. ”Rosoisuus kuuluu elämään ja jokaisen vaellukseen. Se saisi tulla näkyväksi. Me tarvitaan kaikki Jeesusta, ja tarvitaan myös toisiamme.”
Pikkuhiljaa Jeesuksen seuraajaksi
Taustaansa Hannamari kuvailee perusluterilaiseksi. Kotona rukoiltiin iltarukoukset, juhlittiin joulua ja pääsiäistä. Rippikoulussa hän tunnisti, että ohjaaja oikeasti uskoi siihen, mistä puhui. Sanoma ei kuitenkaan vielä tarttunut Hannamarin elämään.
Lukioikäisenä hän ystävystyi seurakunnassa kasvaneen Tainan kanssa ja pääsi mukaan seurakuntaan, muun muassa soittamaan huilua lapsikuoroon jo ennen kuin oli tullut uskoon. Lukion ensimmäisenä vuonna sattunut auto-onnettomuus herätti ymmärtämään, ettei matka maan päällä jatku ikuisesti. Oma kuolevaisuus tuli hyvin voimakkaasti todeksi ja epätietoisuus kuoleman jälkeisestä ahdisti ja synnytti kuolemanpelkoa. Etsikkoaika oli voimakas.
Hannamari kokee Jumalan antaneen hänelle aikaa prosessiinsa. Jumala veti koko ajan puoleensa, mutta ei laittanut selkä seinää vasten. Hiljalleen Hannamari alkoi lukea Raamattua ja koki, että kaikki luettu oli juuri hänelle kirjoitettua. Vähitellen hän alkoi rukoilla – ensin Jumalaa, sitten alkoi kohdistaa rukouksensa Jeesukselle. Pitkä prosessi johti lopulta kasteelle. ”Jumala kohteli minua persoonana, sen mukaan mitä tarvitsin”, Hannamari kertoo. Ymmärrys siitä, kuka ja millainen Jumala on, sai samalla vahvistusta.
Eroperheessä kasvaneen Hannamarin elämässä oli paljon rikkinäisyyttä. Hoitava yhteys Jumalan kanssa oli tärkeää, samoin rinnalla kulkeneet ystävät. Hannamari kokee Pyhän Hengen tehneen paljon työtä hänessä ja eheyttäneen häntä etenkin uskoontulon alkuvaiheissa. ”Sain kokea niin syviä ystävyyssuhteita, että ajattelin, ettei tällainen ystävyys ole mahdollistakaan”, hän kuvailee. Tärkeää oli päästä heti mukaan seurakunnan toimintaan ystävien mukana. Myös ylistysryhmä GGG oli tärkeä ja kasvattava porukka.
Askel askeleelta kohti kutsua
Uskoon tullessaan Hannamari oli opiskelemassa lastentarhaopettajaksi ja päätyikin seurakuntaan liityttyään vapaaehtoistehtäviin lapsityöhön. Seurakunta oli alusta alkaen rakas paikka ja kuulumisen tarve oli suuri. Kaikki oli kuitenkin vielä outoa ja seurakuntakulttuuriin tutustuminen otti aikansa. Samalla hän koki saavansa tulla, olla ja tehdä. Seurakunta oli koti, jossa sai myös epäonnistua ja harjoitella uskovana elämistä, opetella kantamaan vastuuta ja löytää omaa kutsuaan.
Pikkuhiljaa Jumala valmisti kutsua tehtävään. Ensin saksaakin opiskellut Hannamari pääsi töihin saksankieliseen päiväkotiin Keravalle ja sitten muutaman Kouvolassa vietetyn vuoden jälkeen koitti viiden vuoden jakso Itävallassa. Siellä hän oli mukana perustamassa kristillistä päiväkotia paikallisen seurakunnan alaisuuteen. Askel askeleelta Jumala näytti suuntaa eteenpäin.
Siirtymä Suomeen oli selkeä. Oli aika palata. Samalla heräsi ajatus, olisiko Jumala kutsunut kokoaikaiseen seurakuntatyöhön lasten parissa. Tulevaisuuden suhteen kyselevällä mielellä Hannamari palasi Jyväskylään vuonna 2010 ja teki lastentarhanopettajan sijaisuuksia Jyvässeudulla. Pari vuotta kului Kokkolassa luokanopettajaopinnoissa, minkä jälkeen vuonna 2012 jälleen Jyväskylään palattuaan hän kuuli, että seurakuntaamme haetaan pastoria lapsityöhön. Hannamari koki tuolloin kirkkaana ajatuksen, että tehtävään piti hakea. Hän ei kuitenkaan olettanut haun johtavan mihinkään ja olikin hämmentynyt tultuaan valituksi.
Nuoren sukupolven puolesta
Työssään lasten pastorina Hannamari haluaa olla läsnä tilanteissa, ”olla hollilla” ja antaa kaiken huomion tilanteissa lapsille. ”Missä menenkin, toivon, että lapset tulisivat mulle näkyväksi, ja minä heille.” Kohtaamiset ovat työn helmiä. Tärkeää on ohjata lapsia Jeesuksen syliin, olla linkkinä ja viitoittamassa tietä Jeesuksen luo – ja tukea vanhempia siinä tehtävässä. Lasten pastorin työhön liittyvätkin vahvasti lasten vanhemmat ja muut läheiset aikuiset.
Hannamari on myös perheiden pastori ja kohtaamiset vanhempien kanssa niin jumisten yhteydessä kuin esimerkiksi perhekerhossa ovat tärkeitä. Haaveissa on järjestää ensi kesänä perheleiri, jossa perheet voisivat tulla yhdessä Jumalan lähelle, kokea yhteistä hengellisyyttä ja saada välineitä uskon elämiseen arjessa. ”Vanhemmat ovat lastensa ensisijaisia hengellisiä kasvattajia, ja tämä rooli korostui korona-aikana. Haluan olla tukemassa vanhempia siinä, että he voivat toimia perheissään hengellisinä johtajina”, Hannamari jatkaa. ”Liitetään aikamme yhteen, niin voidaan paljon enemmän.” Tärkeitä helmihetkiä ovat Hannamarin työhön kuuluvat nimiäisjuhlat, joissa hän pääsee siunaamaan paitsi vauvoja myös kokonaisia perhekuntia.
Lasten pastorin tehtäviin kuuluu lisäksi sujuvan ja turvallisen työskentelyn mahdollistaminen vapaaehtoisille. Vaikka Hannamari haluaakin olla kädet savessa ja lasten arjen keskellä, hän varaa osan työajastaan organisointiin ja toimivien rakenteiden luomiseen, jotta vapaaehtoiset voisivat tehdä työtänsä lasten kanssa mahdollisimman hyvin.
Muutos pysyy
Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat seurakunnan lapsi- ja perhetyöhön. Seurakuntaan tuleminen ei ole enää itsestäänselvyys ja seurakunta johtuu kilpailemaan lasten elämässä monien harrastusten kanssa. Tarjontaa viikon täytteeksi on valtavasti, eikä seurakunnan kerho tai kuoro ole välttämättä ykkösvaihtoehto. Koronarajoitusten myötä katkesi perheitä kannatteleva rutiini lähteä kirkkoon aina sunnuntaina ja rutiinin uudelleen rakentaminen on työlästä. ”Keväällä seurakunnassa oli jo paljon lapsia mukana. Vanhemmat edelleen näkevät tärkeäksi tulla perheenä seurakuntaan”, Hannamari iloitsee.
Tiivistynyt arki verottaa myös vapaaehtoisvoimia. Arjen pyörittäminen on tiukkaa, opiskelut ja työelämä vaativat paljon. Aikaa jää vähän tai ollaan liian väsyneitä tarttumaan vapaaehtoisvastuisiin. ”Toimintamme perusta kuitenkin on se, että yhdessä seurakuntana tehdään ja ollaan palvelemassa toinen toisiamme ja tätä kaupunkia. Meidät on kutsuttu näkemään vaivaa tämän paikkakunnan parhaaksi”, Hannamari muistuttaa.
Hannamari iloitsee jokaisesta, joka kantaa näkyä lapsista, varkeista ja nuorista. ”Jos meitä olisi hiukan enemmän, voisimme tehdä enemmän ja taakka jakautuisi tasaisemmin.” Joskus kyse on myös valinnasta osallistua, koska pitää asiaa tärkeänä. ”Tosiasia on, että tarvitsemme tekijöitä. Toivon, että vapaaehtoistyö antaisi voimia ja iloa, ei uuvuttaisi”, hän korostaa. Kutsu tulee Jumalalta ja kaikki mitä tehdään, tehdään Jumalalle. Häneltä tulee viisaus ja voima tehtäviin.
Ihmisyys saa näkyä
Terveisinään seurakunnalle Hannamari muistuttaa, että mikään asia ihmisyydessä ei ollut Jeesukselle vieras. Näin ollen se ei saisi olla vierasta meillekään. Inhimillisyys ja ihmisyys saa näkyä meissä ja kohtaamisissamme, tavassamme olla ja puhua, tavassamme ottaa vastaan heitä, joilla ei ole vielä yhteyttä kanssamme.
”Seurakunnan kynnyksen tulisi olla matala. Me olemme täällä ihmisiä varten”, Hannamari jakaa sydämensä paloa ja muistuttaa, että tunnuslauseemme ”Koti kaikille” voisi tulla vielä enemmän näkyväksi toiminnassamme ja tavassamme olla. Hän iloitsee perhejumalanpalveluksista, jotka kokoavat aika ajoin ihan kaiken ikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä. ”Olipa sinulla perhe tai ei, sinulla on aina seurakuntaperhe. Vaikka olemme yksilöitä, olemme kuitenkin yhtä Jeesuksessa.”
Lapsi- ja perhetyö elää lukuvuosirytmissä ja syksy on uuden alkamisen aikaa. Tälle syksylle tärkeäksi teemaksi on noussut tarve tulla yhteen rukoilemaan ja Hannamari toivoo rukoushetkiin mukaan myös perheitä. Hannamari haastaa kaikkia mukaan rukoilemaan ja kuuntelemaan, mihin suuntaan Jumala haluaa viedä meitä ja millaiseksi seurakunnaksi hän haluaa meidän tulevan. Yhteiskunnassa eletään haastavaa aikaa ja monet ovat tiukoilla niin taloudellisesti kuin muutenkin. Hädän ja huolen keskellä seurakunta voi olla turvapaikka kaikenikäisille, lapsista alkaen.
Lue sarjan aiemmat osat
Työntekijät tutuksi: Sirpa Malin
Työntekijät tutuksi: Riikka Siltala
Työntekijät tutuksi: Tuomo Lehtimäki
Työntekijät tutuksi: Lauri Mäkinen
Työntekijät tutuksi: Esa Hyvönen