Miksi en palvelisi?

Jack Cavanaughin teoksessa Rakas vihollinen puhutaan palvelemisesta ja omien lahjojen käyttämisestä tavalla, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Annie on amerikkalainen sairaanhoitaja, joka on Toisen maailmansodan aikaan Euroopassa palvelemassa vapaaehtoisena. Hän on surkeiden sattumusten seurauksena menettänyt tuoreen aviomiehensä taisteluissa ja päätynyt keskelle metsää ja taisteluita nuoren saksalaisen miessotilaan kanssa. Vähitellen nämä kaksi nuorta uskovaista ovat paljastaneet toisilleen henkilökohtaisia asioitaankin ja nyt Annie on kertonut Karlille, kuinka hän kerran pääsi laulamaan ja esiintymään bändin kanssa suuren yleisön eteen. Annie ei ollut koskaan tehnyt mitään sellaista ja hän oli suunniltaan pelosta, kunnes musiikki otti hänet valtaansa:

– Kaikki taputtivat?

– Ihan ujostutti, miten he hurrasivat! Arvelin onnistuneeni ihan kohtalaisesti, mutta en ollut Helen O’Connell enkä mitään sen kaltaistakaan. Jälkeenpäin Matty tuli luokseni. Hän sanoi, että he etsivät jotakuta laulamaan yhtyeen kanssa ja että hän olisi valmis työskentelemään minun kanssani, ja että vähän harjoiteltuani pääsisin kiertueelle heidän kanssaan.

– Hän halusi sinut kanarialinnukseen.

Annie nauroi. Miksi hän oli niin hämmästynyt, kun Karl tunsi tuon termin, joka tarkoitti vokalistia?

– Niin taisi haluta.

– Miksi et sitten ruvennut?

Annie vakavoitui. – Keith tuli vihaiseksi, kun kerroin siitä hänelle. Hän sanoi että Mattylla oli mielessään muutakin kuin musiikki, ja että Matty luultavasti sanoi samaa sadoille tytöille.

– Hän ei siis pitänyt laulustasi?

Annie vaikeni.

– Keith sanoi enemmän kuin sen, Karl sanoi.

Annie katsoi häneen. Kuinka hän saattoi tietää? – Hän sanoi: ’Miksi haluat nöyryyttää itseäsi uudelleen tuolla tavalla? Kaikki nauroivat sinulle.’

– Nauroivatko he?

Annie pudisti päätään. – Sinun täytyy ymmärtää Keithiä. Jos hän ei voinut olla paras jossakin, hän ei tahtonut tehdä sitä ollenkaan. Jos hän olisi ajatellut, että olisin kelvannut Jimmy Dorseylle tai Glenn Millerille, hän olisi tukenut minua.

– Kun musiikki on kyseessä, täytyy tehdä työtä että pääsee huipulle saakka.

– Siinä näet. Sitä Keith ei ymmärtänyt. Hän oli aina paras urheilussa.

– Laulatko vieläkin?

– Virsiä. Joululauluja. Sellaista. En ole koskaan sen jälkeen esiintynyt lavalla.

Karl pohti tätä hetken. – Sääli, hän sanoi.

Tämä suututti Annieta, vaikka hän ei tiennyt, miksi. – Siinä tapauksessa, ettet ole huomannut, hän sanoi, on tapahtunut tärkeämpiä asioita, jotka ovat vieneet aikani. Sairaiden ja haavoittuneiden hoitaminen on paljon tärkeämpi kutsumus kuin yhtyeessä laulaminen, eikä sinustakin?

– Olen kylläkin varma, että olet hyvä työssäsi, ja että ihmiset, joita hoidat, ovat kiitollisia taidoistasi, mutta et nyt näe pääasiaa, Karl sanoi. – Luovuit jostakin, mitä rakastit, aivan vain siksi, että yksi ihminen kritisoi lahjakkuuttasi.

– Siitä ihmisestä, josta puhut, tuli aviomieheni.

– Saanko kysyä tätä: Kuka antoi sinulle lauluäänen?

Koska vastaus oli ilmeinen, Annie ei vastannut.

– Jumala ei ole antanut laulun lahjaa kaikille. Siksi minusta näyttää, ettet ole vastuussa lahjasta Keithille, vaan Jumalalle. Sitä paitsi, ajattele jos jokainen, jolla on laulun lahja, kieltäytyisi käyttämästä sitä, koska ei olisi maailman paras? Meillä olisi siinä tapauksessa tasan yksi laulaja. Yksi urkuri. Yksi pianisti. Ja maailma olisi paljon köyhempi.

Annie katsoi poispäin.

– Tulee päivä, jona seisot Jumalan edessä, ja hän käskee sinun tilittää lahjasi, jolla hän on siunannut sinua. Mitä sanot hänelle? Kerrotko hänelle, että lakkasit laulamasta, koska Keithin mielestä et ollut hyvä? Ja miten vastaat, jos Jumala sanoo: ’Mutta minä en antanut sitä lahjaa Keithille?*

Annie ei enää pitänyt keskustelusta. Hän teeskenteli näkevänsä liikettä puitten seassa. Seuraavaan tuntiin kumpikaan ei puhunut.

(Cavanaugh, Jack. 2006. Rakas vihollinen. Aikamedia Oy: Jyväskylä. s. 270–272.)

En halua syyllistää tai pakottaa ketään palvelemaan, sillä arvosi ei määrity sen mukaan eikä taivaspaikka ole siitä kiinni. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toista, sillä kaikkia palvelutehtäviä ei edes päällepäin näy. Mutta kuten Elisakin viime Tukikohdassa kehotti, mieti miksi et palvelisi seurakunnassa. Elisa opetti myös siitä, miten kyse on asenteesta: siitä, että haluan laittaa muiden edun omani edelle, uhrata ajan ja vaivannäön lisäksi myös sen kunnian ja tunnustuksen, jonka työstä ehkä ansaitsisin. Kaikki meistä eivät osaa laulaa tai soittaa, mutta Jumala ei ole jättänyt ketään lahjoitta – meidän täytyy vain löytää keino käyttää niitä.

Siispä ideoi, haaveile ja suunnittele ja käytä Jumalan mielikuvitusta, sillä sieltä voi löytää aivan uskomattomia mahdollisuuksia. Aloita jostain.