Jumalan kellot käyvää oikeaa aikaa
Länsimainen ihminen on tottunut elämään kellontarkkaa aikaa. Arkista kalenteriamme rytmittävät erilaiset merkinnät, jotka on usein otsikoitu kellonajalla. Esimerkiksi klo 11.30 lääkäri, klo 13 palaveri ja klo 15 muista hakea lapset hoidosta.
Monesti kuulee sanottavan, että kellon mukaan eläminen on länsimainen luomus, mutta onko todella näin? ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen” [Gal 4:4]
Raamatusta löytyy tämän lisäksi monia kohtia, jotka todistavat siitä, että Jumalan maailma käy kellontarkkaa aikaa. Pelastussuunnitelma oli sidottu Jumalan aikatauluun. Jumalan kello kävi oikeaa aikaa, ja vaikka juutalainen kansa odotti Messias-lupauksen toteutumista monia vuosia, toteutui se vasta Jumalan asettaman ajan täyttyessä.
Jumalan lapsina meidän on hyvä ymmärtää, ettei meidän aikataulumme ole Jumalan aikataulu. Jumala ei juokse meidän kellojemme mukaan, vaan Hänen suunnitelmansa noudattelevat oikeaa aikaa. ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” [Jes. 55:8-9]
Joskus voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi jokin rukous ei tunnu menevän läpi. Miksi tilanteet eivät helpotu, vaikka Jumala on rakastava isä. Ongelma tässä on usein se, ettemme ole kääntäneet omaa kelloamme Jumalan aikataululle alisteiseksi. Olisi outoa matkustaa työmatkalle ulkomaille ja yrittää elää siellä Suomen aikaa, vaikka maa sijaitsisi eri aikavyöhykkeellä. Siitä syntyisi vain turhia ristiriitoja. Jumala, joka on luonut ajanlaskun, on myös säätänyt oikean aikataulun. Jumalan kellot käyvät oikeaa aikaa ja Hän tietää, mikä meille kulloinkin on parhaaksi.
Muistan kuinka automatkat olivat pienenä tuskallisen pitkiä. Mökkimme sijaitsi Kangasniemellä ja ajomatkan aikana kyselimme veljien kanssa useaan otteeseen, ollaanko kohta perillä. Matka ei joutunut yhtään sen nopeampaa vaikka kiukuttelimme ja vaadimme perille pääsyä. Mutta kun soralla narisevat renkaat lopulta pysähtyivät tutun mökin pihamaalle oli sisimpämme täynnä lapsen riemua ja matkan pituus unohtui täysin.
Onko joskus näin myös meidän elämässämme? Emme malttaisi millään kulkea loppuun sitä tien osuutta, joka meistä tuntuu raskaalta. Kiukuttelemme Jumalalle ja esitämme monesti vaativia miksi-kysymyksiä. Kuitenkin tiedämme, että Jumalan tiet johdattavat meitä kohti mahtavaa päämäärää.
”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” [Fil. 3:12-14]
