Järjellisesti Jumalalle

  • Tarinaa Tukikohdasta
Artikkelin kuva

Järjellisesti Jumalalle

Olen 21-vuotias Jumalan lapsi, joka on saanut kotoutua Jyväskylän helluntaiseurakunnan yhteisöön vuodesta 2012 lähtien, kun muutin kaupunkiin opintojen perässä. Aluksi seurakuntamme tarkoitti minulle turvallista kasvun paikkaa, ja viimeisen vuoden aikana olen siirtynyt myös vastuullisempiin tehtäviin – ensin ylistyksenjohtajana ja tämän vuoden alusta Tukikohdan ylistystiimin johtajana.

Musiikkia olen harrastanut 7-vuotiaasta lähtien, ja ylistyksenjohtajana aloin palvella, kun olin sivarissa Varkauden helluntaiseurakunnassa. Olin oikeastaan seurakunnan ainoa ylistyksenjohtaja, ja ennen aloittamista en edes ollut mitenkään kokenut sitä omaksi paikakseni. Syventyessäni ylistyksen aiheeseen käytännössä ja Raamatun valossa koin kuitenkin todella upeita hetkiä, jotka varmistivat, että se on minun paikkani palvella.

Ylistyksen tutkiskelu Raamatun valossa aina vain uudestaan on osoittanut minulle, kuinka tärkeä tehtävä se on. Olen innostunut siitä, että voin johtaa ihmisiä Jumalan läsnäoloon, joka vaikuttaa heissä muuttavana voimana. Minusta oman elämämme antaminen aina uudestaan Jumalan käsiin on suurin ylistys, mitä voimme Jumalalle tuoda.

Tästä ajatuksesta käsin olen lähtenyt johtamaan Tukikohdan ylistystiimiä. Koen, että minulla on kutsumus paimenen tehtäviin, ja tässä pääsen myös tukemaan toisia ylistyksenjohtajia omalla kutsullani.

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Room. 12:1

TatuK
Tatu